Autoliitto: Kilometriveron selvittelyrahat tarvittaisiin tienpitoon – "tilanne on absurdi"

04.04.2014 | TL-verkkotoimitus
Autoliitto: Kilometriveron selvittelyrahat tarvittaisiin tienpitoon – "tilanne on absurdi"

Hallitus vahvisti eilen torstaina, että liikenteen väylärahoitusta leikataan 100 miljoonalla eurolla vuodessa. Samalla korjausvelan kasvun pysäyttämiseksi perustettu työryhmä on laitettu jäihin.

Tiestön kunto ja rahoitus ovat romahtaneet nykyisen hallituksen toimien seurauksena, jyrähtää Autoliitto. Liiton mukaan leikkaukset tienpidosta eivät ole säästöä, vaan valtion velanottoa siinä missä kaikki muukin velanotto. Lasku tiestön kunnostamisesta siirretään tuleville sukupolville ja se kertaantuu ongelmien siirtyessä päällysteistä teiden runkoihin.

Tilanne on Autoliiton mukaan absurdi. Liikenne- ja viestintäministeriö asetti maaliskuun puolivälissä parlamentaarisen työryhmän selvittämään keinoja tiestön korjausvelan pienentämiseksi tulevina vuosina. Korjausvelan on arvioitu olevan noin 1,5 miljardia euroa. Kahdessa viikossa tilanne on muuttunut ja nyt hallitus on korjausvelan hoitamisen sijaan syventämässä sitä, ja työryhmän työ on nyt jäissä, Autoliitto summaa.

Tierahoituksen ongelmista huolimatta ministeriö on varannut seuraaviksi vuosiksi miljoonia euroja kilometriveron selvittelyyn. Näitä selvittelyrahoja tarvittaisiin nyt kipeästi tienpitoon, Autoliitto toteaa. Toteutuessaan nk. Jorma Ollilan työryhmän joulukuussa esittelemä järjestelmä maksaisi satoja miljoonia vuodessa tienkäyttäjille.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Leikkaus iskee nyt 100 miljoonalla eurolla vuodessa perusväylänpitoon. Liiton mukaan Liikenne- ja viestintäministeriö on epäonnistunut perusteellisesti tehtävässään tuoda esiin toimivan tiestön merkitys kansantalouden kasvutekijänä. Tiestön rappeutuminen heikentää taloudellisen kasvun edellytyksiä ja liikenneturvallisuutta tulevina vuosina. Tiestön kunnon aleneminen johtaa tienkäyttäjien kustannusten nousuun. Ajatuksena näyttäisikin olevan, että nyt hoidetaan valtiontaloutta kansantaloudesta välittämättä.

"Toimivan logistiikan arvostuksen puutteesta kertoo jotain sekin, että liikenneministerin tehtävät voidaan hallituksen mielestä hoitaa muiden tehtävien ohessa. Todellisia säästöjä voisi syntyä ministeriöiden yhdistämisillä, mutta nyt tehdyllä ministeritehtävien yhdistämisellä hidastetaan liikennealan viranomaisten päätöksentekoa", Autoliiton tiedotteessa todetaan.

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.