Auton ohjekirja esille ja lamput loistamaan

17.12.2013 | Lauri Larmela
Auton ohjekirja esille ja lamput loistamaan

Antaa ajovaloautomatiikan hoitaa – minä keskityn ajamiseen. Noinhan se periaatteessa menee, mutta valitettavasti automaatti ei aina toimi yhtä fiksusti kuin pitäisi.

Useimmissa uusissa autoissa valokytkimen automaattiasento sytyttää keulalle jonkinlaiset huomiovalot, joita myös päiväajovaloiksi kutsutaan. Vaikka nokalla loistaa, on takapää usein pimeänä – ja nyt ei puhuta mistään palaneista polttimoista.

Takavalot saa toki päälle, kun kääntää valokytkimen oikeaan asentoon. Sinänsä yksinkertaisen asian oivaltaminen vaatii perehtymistä oman auton käyttöohjekirjaan. Kuten me kaikki tiedämme, se on paksu ja luotaantyöntävä opus, johon tartutaan vasta äärimmäisessä hädässä.

Saksalaisen autotehtaan näkökulmasta tätä valitusvirttä voi olla vaikea ymmärtää: takavalojen sammuttaminen säästää sähköä eli pienentää päästöjä, sillä siisti.

Suomeen on juuri nyt laskeutunut äärimmäinen pimeys, jota kestää pitkälle ensi helmikuuhun. Näissä olosuhteissa perä pimeänä kulkevat autot ovat selkeä riskitekijä – niitä on vaikea erottaa liikenteessä.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Nyt vaan se auton käyttöohjekirja käteen, ja oman auton ajovalojen logiikkaa selvittämään. Ei tuo kuitenkaan mitään rakettitiedettä ole.

Lisää näkemiseen ja valoihin liittyviä kaamosajan vinkkejä tuoreimmassa Tuulilasin numerossa 16/2013.

PS. Mukavaa joulunodotusta ja turvallisia talvikilometrejä!

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.