Bemarin 3-sarja saa uuden malliversion M3:n alapuolelle

09.12.2014 | TL-verkkotoimitus
Bemarin 3-sarja saa uuden malliversion M3:n alapuolelle

Vuonna 2015 tapahtuvan BMW 3-sarjan faceliftin yhteydessä malliin on tulossa moottorivaihtoehto, joka on tunnukseltaan 340i.

Uuden malliversion on tarkoitus täyttää aukko M3:n ja 335i:n välissä. Tehoa 430i:ssä on 365 hevosvoimaa, mikä on 66 hevosta vähemmän kuin M3:ssa (431 hv). 335i:ssä tehoa puolestaan on 306 hv.

Aiemmin BMW:n mallihistoriassa esimerkiksi 540i tai 740i on yleensä tarkoittanut kahdeksansylinteristä moottoria. Ajat muuttuvat ja ahtaminen sekä downsizing on vallitseva trendi, joten moottori on enää rivikuutonen.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Saksassa uutuusmalli saapuu kauppoihin kesällä. Suomessa 340i jäänee marginaalimalliksi, jos otetaan maahantuontiohjelmaan lainkaan.

Autobildin saamien sisäpiiritietojen mukaan BMW:n uusia 3-sylinterisiä moottoreita ei faceliftinkään jälkeen nähtäisi 3-sarjan keulalla. Tätä voidaan pitää hieman kummeksuttavana ratkaisuna, mutta odotetaan merkin virallista vastausta, ennen kuin tuomitaan.

Tilaa Tuulilasin viikkokirje, joka pitää sisällään automaailman ajankohtaisimmat ja tärkeimmät asiat. Viikkokirje ilmestyy perjantaisin.

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.