BMW:n 4-sarjan Cabrio haastaa saksalaiset kilpailijansa

04.01.2014 | Sebastian Renz / AMS
BMW:n 4-sarjan Cabrio haastaa saksalaiset kilpailijansa

BMW 3-sarjan avomalli ylenee viidennessä sukupolvessaan 4-sarjaksi. Ensimmäinen kohtaaminen auton kangaskattoisten kilpailijoiden Audi A5:n ja Mercedes E-luokan kanssa näyttää, onko auto myös ominaisuuksiltaan suuri isomman mallimerkinnän lisäksi.

Auringon ja tuulen ahavoittamat kangaskattotraditionalistit moittivat aiemmin mielellään peltikattoisia cabrio-coupé-avoautoja siitä, että niiden muodoista pystyi hädin tuskin erottamaan, kumpi autojen mainostetuista korimuodoista oli epäonnistunut pahemmin. Tämä piti tosiaan paikkaansa monien mallien kohdalla katon vaatiman tilan vuoksi, mutta BMW 3-sarja ei kuulunut näihin autoihin. Siksi BMW päätti pysyä kovana 4-sarjan Cabrion katon suhteen.

Tälle päätökselle on olemassa pitkä teoreettinen selitys. Sen mukaan BMW:llä on jo 1-sarjan ja 6-sarjan cabrioiden myötä kaksi kangaskattoista avoa, ja 4-sarjaa käytettään näistä kolmesta nelipaikkaisesta autosta useimmiten talouden ykköskulkuvälineenä. Siksi sen täytyy sopia erityisen hyvin ympärivuotisesti jokapäiväiseen ajoon. Lisäksi peltikaton lyhyenä ja ytimekkäänä käytännön syynä on se, että asiakkaat haluavat sen. Tämä koskee ennen kaikkea USA:ta, jossa auton ei tarvitse välttämättä pysyä samanlaisena sen mallihistorian kuluessa, ja lisäksi auton täytyy olla mahdollisimman turvallinen ja murtovarma esimerkiksi Los Angelesin öisillä syrjäkujilla.

Hiljaisempi, tukevampi ja käytännöllisempi

Niinpä 4-sarjan takalasi taittuu taas takaluukkuun mennessään katon molempien puolien väliin. Niiden mitat ovat ennallaan, koska 40 prosenttia aiempaa jäykempi uutuusmalli on perinyt konseptinsa lisäksi koko Webaston toimittaman katon suoraan 3-sarjan edeltäjältään. Nyt se on tosin tehokkaampien äänieristeiden vuoksi jopa kaksi desibeliä hiljaisempi, ja katossa on paremmat tiivisteet. Jotta kattorakenne sopii akseliväliltään viisi senttiä venähtäneeseen 4-sarjaan, tuulilasinkarmi tulee hieman aiempaa taaemmaksi. Ja jotta takapenkkiläisille saatiin enemmän pääntilaa, katto on 0,5 astetta suuremmassa kulmassa ylöspäin.

Auton takapenkillä mahtuu tosiaan matkustamaan kaksi aikuista pitkilläkin matkoilla mukavasti. Asiakkaiden kannalta parempia tiloja tärkeämpää lienee kuitenkin kohentunut käytännöllisyys. Haittana oli aiemmin ennen kaikkea se, että tavaratilaan oli lähes mahdotonta lastata tavaroita sisään katon ollessa auki, ja esimerkiksi golfbagien sovitusta varten katto piti ensin sulkea.

Nyt tähän ongelmaan on keksitty ratkaisu, joka tuo autohistoriaa tuntevien mieliin etäisesti Honda CRX:n kolmannen sukupolven. Siinä takaluukun kansi nousi ylös ja tarttui varsien avulla kovaan kattoon kiinni, jolloin se tuli varastoitua takaluukkuun. 4-sarjan Cabriossa takaluukun kansi ja kattopaketti nousevat napin painalluksella noin 20 senttiä ylemmäksi, jolloin tavaratilan lastausaukosta tulee jopa suurempi kuin 230 kiloa kevyemmässä ja Saksassa 8400 euroa halvemmassa 4-sarjan Coupéssa. Cabriossa vakiovarusteena oleva lastausavustin toimii katon taittumishydrauliikan avulla, jota piti laajentaa vain muutamilla yksityiskohdilla, kuten sähkömoottorilla ja kahdella lisänivelellä.

Nostaa, sulkee ja puhaltaa

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

BMW:n tavaratilan käyttökelpoisuus näkyy vertailussa Audi A5:n ja Mercedes E-luokan kanssa. Vaikka 4-sarjassa on pienin tavaratilan vetoisuus, vain sen takaluukkuun sopii iso matkalaukku. Audin ja Mercedeksen kangaskaton koteloiden alla on tilaa ainoastaan litteille matkatavaroille. Katto kiinni kotelot saa tosin taitettua ylös. Näissä molemmissa autoissa on sitä vastoin niskafööni, jota ei ollut 3-sarjan avomallissa. Nyt insinöörit ovat sijoittaneet sen myös 4-sarjan kompaktimman kokoisiin etupenkkeihin, joissa on integroidut turvavyöt. Niskapuhaltimen hinta on Saksassa 400 euroa. Lisäksi 4-sarjaan on tarjolla muita fiksuja yksityiskohtia, kuten säilytyspaikka ja kiinnikkeet tuulisuojalle (lisähinta Saksassa 360 euroa) kaadettavan takapenkin selkänojan takana olevassa kolossa. Autossa on myös leveä läpilastausmahdollisuus sekä etuistuinten välissä oleva iso lokero, joka sulkeutuu keskuslukituksen avulla.

Myöskään kilpailijoilta ei puutu ideoita. Niinpä Mercedeksessä on Aircap-niminen tuulisuojajärjestelmä. Tuulilasin karmin päälle nousee ennemminkin aerodynaamisesti kuin esteettisesti hiottu tuuliohjain, ja myös takaniskatuet sekä niihin integroitu tuulisuoja kohoavat ylöspäin. Tämä ohjaa ajoviiman niin tehokkaasti auton yli, että jopa ahtaalla takapenkillä istuvat matkustajat voivat nauttia kyydistä ilman suurempia turbulensseja. Tuuliohjain pidentää tosin tuulilasinkarmia, joka on pitkille kuskeille kuin lauta pään edessä.

Audi integroi sen sijaan matkustajat melkein yhtä matalalle moitteettomasti viimeisteltyyn ohjaamoonsa kuin BMW. Myös Audin takapenkin selkänoja on kaadettavaa mallia, mutta tuulisuoja on Audissa hankalammin saavutettavissa tavaratilan välipohjan alla. Se on vain pikkuseikka, jonka A5 hyvittää kevyesti paljon halvemmalla hinnallaan. 4-sarjan 184-heppaisella kaksilitraisella turbodieselillä ja ksenonvaloilla sekä sähkösäätöisillä etupenkeillä hyvin varusteltu perusmalli maksaa Saksassa 46 300 euroa, kun taas A5:n hinnat alkavat siellä jo 177-heppaisen 2.0 TDI:n 42 750 eurosta. Kallein näistä autoista on 170-heppainen E 220 CDI Cabrio, jonka hinnat alkavat Saksassa 48 790 eurosta.

4-sarjan Cabrio tulee myyntiin maaliskuussa, ja siihen saa myös nelivedon

420d:n lisäksi BMW:tä saa maaliskuusta alkaen nelosturbolla varustettuna 428i-versiona (245 hv) sekä 435i:nä, jossa on kuusisylinterinen 306-heppainen turbokone. Sitä vastoin Mercedes tarjoaa E Cabriota kolmella dieselmoottorilla (170-252 hv) ja kuudella bensakoneella (184-408 hv). A5:n neljän bensamoottorin tehoskaala on 170 ja 450 hevosvoiman välillä, ja neljässä dieselissä on 150-245 heppaa. Audin viiden moottorivaihtoehdon pystyy lisäksi yhdistämään nelivedon kanssa, kun taas BMW:ssä nelivedon saa ainoastaan 428i:hin. E-luokan avomalliin sitä ei ole saatavilla ollenkaan.

Jos se muuten vaivaa jotakuta, että BMW on nyt muuttanut 4-sarjan mallimerkinnän numeroa suuremmaksi, valitukset täytyy osoittaa sen kilpailijoille. Münchenin pojat halusivat nimittäin seurata perässä, kun Audi myy A4:n pohjalta tehtyä Cabriota A5:nä ja Mercedes C-sarjan pohjalta tehtyä autoa E-luokkana. Ainakin tämä mahdollistaa sen toteamuksen, että BMW ei ole tehnyt koskaan yhtä hyvää 4-sarjan Cabriota.

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.