Bonukset kilpailun kohteeksi

12.07.2001 | Jorma Viitanen
Bonukset kilpailun kohteeksi

Bonus on alennus, jonka vakuutusyhtiö antaa huolelliselle kuljettajalle. On kiinnostavaa nähdä, millaisia palkitsemisjärjestelmiä markkinoille tulee huhtikuussa, kun bonusjärjestelmä vapautetaan kilpailun kohteeksi. Sitä ennen on syytä palauttaa mieleen, mistä nykyisin on kysymys.

Bonus on alennus, jonka vakuutusyhtiö antaa huolelliselle kuljettajalle. Koska bonus laskee vakuutusmaksua, ei suinkaan ole yhdentekevää, millä tavalla bonukset kertyvät ja kuinka niitä menettää kolarin seurauksena.

Aikaisemmin bonusjärjestelmä on ollut kaikissa vakuutusyhtiöissä sama. Järjestelmän määräsi sosiaali- ja terveysministeriö. Samat ehdot ovat merkinneet sitä, että bonuksilla ei ole voitu kilpailla. Euroopan Unionissa tällaista lakiin perustuvaa samanlaisuutta on pidetty kilpailua rajoittavana. Ensi huhtikuussa bonuksista tuleekin kilpailun kohde. Jokainen yhtiö saa antaa bonuksia haluamallaan tavalla.

Nykyinen bonusjärjestelmä

Vuosien myötä kasvava bonus palkitsee vahingoitta ajavaa autoilijaa. Bonusta saa liikennevakuutuksesta ja sellaista autovakuutuksista, joissa on bonusoikeus. Bonuksen kasvamiseksi on ajoneuvo oltava liikenteessä vähintään 180 päivää vuodessa. Museoajoneuvon, mopon, moottorikelkan tai perävaunun vakuutuksissa ei ole bonusoikeutta.

Liikennevakuutus

Liikennevakuutus on lakisääteinen vakuutus, joka on otettava lähes kaikille moottoriajoneuvoille. Se korvaa liikennevahinkoon syyttömän osapuolen henkilö- ja omaisuusvahinkoja sekä syyllisen ajoneuvon matkustajien henkilövahinkoja. Oman ajoneuvon vaurioita liikennevakuutus ei korvaa. Vahingoton vuosi on nostanut bonustasoa vuosittain 5 %. Vahingon seurauksena bonustaso on pudonnut 20 % alemmalle portaalle.

Autovakuutus Autovakuutukset korvaavat oman ajoneuvon vaurioita. Tällaisia aiheutuu esimerkiksi ojaanajoista, kolareista, törmäämisestä hirveen jne. Lisäksi autovakuutuksista korvataan mm- varkaus- ja palovahinkoja. Autovakuutuksessa vuosittainen bonuskertymä on ollut 10 %. Vahingon seurauksena bonustaso on pudonnut 20 % alemmalle portaalle.

Bonus laskee

Tyypillisiä bonusmenetyksen aiheuttavia vahinkoja ovat itse aiheutetut yhteentörmäykset ja suistumisvahingot.

Bonuksien kertymä näkyy alla olevasta taulukosta. Siinä on verrattu bonuskertymän muutosta vuosittain sekä liikennevakuutuksessa että autovakuutuksessa. On syytä huomata, että kolari ei laske vain bonusta vaan siitä seuraa myös kipuaminen takaisin aikaisemmalle bonustasolle.

Bonus ei laske

Kolari aiheuttaa bonuksen menetyksen vain, jos auton kuljettaja on itse aiheuttanut vahinkotapahtuman. Mutta liikennevahingon aiheuttajallakin on vielä mahdollisuus estää bonuksen aleneminen.

Bonus ei alene vahingoissa, joitten korvaus maksetaan viimeistään korvausta seuranneen vakuutuskauden aikana takaisin vakuutusyhtiölle. Maksuaikaa on siis lähes vuodesta miltei kahteen vuoteen riippuen siitä, kuinka lähellä vakuutusmaksun eräpäivää onnettomuus sattui.

Bonus ei alene myöskään vahingoista, jotka ovat sattuneet varastetulle, lukittuna olleelle ajoneuvolle. Se olisikin perusajattelun vastaista, sillä vahingon aiheuttaja ei käyttänyt autoa omistajan tai haltijan luvalla.

Suomalainen vakuutuslogiikassa ei ole selkeästi näkyvissä ajatusn vahingon aiheuttajasta. Vakuutus ja sen bonus liittyvät auton omistajaan tai haltijaan. Käyttäjä voi olla kokonaan toinen henkilö. Kun hän aiheuttaa vahingon, hänen sijaansa tulee autoon liittyvä vakuutus, josta siis saattaa vastata aivan toinen henkilö. Tästä on sekä etuja että haittoja. Korvauksen saajalle tilanne on hyvä. Sen sijaan aiheuttajan ja vakuutuksen maksajan välinen tilanne saattaa olla hyvinkin pulmallinen. Asiaa on käsitelty jäljempänä bonusten menettämisen yhteydessä.

Bonus voidaan siirtää ja "säästää"

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Bonuksen siirto vakuutuksesta toiseen voidaan tehdä, mikäli siirron saajana on vakuutuksenottaja itse tai hänen puolisonsa. Oikeus bonusluokkaan ei siirry kuitenkaan vakuutukseen, joka on alemmassa bonusluokassa vahingon takia.

Bonus säilyy 5 vuotta vakuutuksen päättymisvuoden jälkeen.

Liikennevakuutuksen ja autovakuutuksen bonus

Liikennevakuutus

Uuden vakuutuksen bonus on 0 %, josta bonus kasvaa ensimmäisen vahingottoman kauden jälkeen 10 %:iin ja sen jälkeen vuosittain 5 %- yksikköä. Liikennevakuutuksen maksimibonus on 70 %.

Autovakuutuksen bonuskertymä

Bonusta saa bonusoikeudellisista autovakuutuksista, mutta niihin liittyvät lisäturvat ovat usein ilman bonusetuja. Uusi autovakuutus etenee kolarittoman vuoden jälkeen 10 % bonustasolle, ja siitä edelleen 10 % vuosittain ylöspäin. Mutta vakuutusyhtiöillä on vakuutustuotteita, joissa pääsee tietyiun edellytyksin heti esimerkiksi 50 %:n bonustasolla, josta bonuskertymä jatkuu yhtiön ehtojen mukaisesti edelleen.

Esimerkki bonusmenetyksen kustannuksista

Kolari - mitä bonukset merkitsevät rahassa?

Oheisessa taulukossa on esimerkki. Se koskee vain autovakuutusta.

Autoilijalla on autovakuutus, määrältään 4 000 markkaa (noin 666 euroa) vuodessa. Hänellä on 50 %:n bonus. Maksettavaa vuodessa on siis noin 333 euroa (2 000 markkaa). Auton omistaja lainaa autoaan tuttavalle, joka aiheuttaa kolarin. Sen seurauksena vakuutusbonus laskee 30 %:n tasolle. Vuotuinen vakuutusmaksu nousee, mutta lisäksi kustannuksia syntyy siitä, että kipuaminen takaisin 50 %:n tasolle vie aikaa. Vielä enemmän aikaa kuluu siihen, että maksimibonus 70 % saavutetaan.

Jos vakuutuksenottaja ajattelee vain välitöntä kustannusta, hänelle aiheutuu noin 800 euron (4 800 markan) kustannus. Tarkka autoilija huomaa, että kipuaminen 50 %:n tasolle takaisin vie niin paljon aikaa, että ilman vahinkoa autoilija olisi jo päässyt 70 %:n tasolle - eli kiinni pienempiin vakuutusmaksuihin. Tätä taustaa vasten tarkasteltuna menetys on noin 1000 euroa (6 000 markkaa).

Kun lainaat autoasi, oletko sopinut, mitä onnettomuustilanteessa tehdään? Autosi vakuutus korvaa vastapuolelle aiheutuneet kustannukset. Sen sijaan oman autosi kustannukset saattavat jäädä omalle kontollesi.

Vaikka autossasi olisi kasko, jäljelle jää vielä usein unohdettu kysymys: mitä tehdään sille rahasummalle, joka aiheutuu bonusten menetyksestä?

Bonusmenetyksistä kertyy helposti melkoisia summia - jos lainaaja aikaansaa sekä autovakuutuksen että liikennevakuutuksen bonuksen menetyksen.

Liikennevakuutus ja autovakuutus voivat olla eri yhtiöissä

Moni vakuutuksenottaja ei ole tietoinen siitä, että liikennevakuutus voi olla eri yhtiössä kuin autovakuutus. Markoistaan tarkat ovat hakeneet rahoilleen parhaan vastineen hajauttamalla vakuutukset. Toisaalta vakuutusyhtiöt voivat palkita lisäalennuksin asiakasta, joka keskittää vakuutuksia samaan yhtiöön. Kannattaa olla siis tarkka. Ei tarvitse olla laihialainen pitääkseen huolta euroistaan.

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.