Bugatti Veyronin korvaaja on nyt virallisesti Chiron – ”maailman nopein”

30.11.2015 | Max Lange

Bugatti on vahvistanut esittelevänsä Geneven autonäyttelyssä uuden hyperautonsa Chironin, jonka kerrotaan olevan kaikilla tavoin edeltäjäänsä parempi.

Nimi Chiron tulee 1920- ja 30-luvulla Bugattilla ajaneella kilpa-autoilijalta, Louis Chironilta. Vaikka Bugatti paljastikin tässä vaiheessa auton virallisen nimen, ei merkki hiiskunut teknisistä tiedoista toistaiseksi mitään.

Bugattin toimitusjohtaja Wolfgang Dürrheimer kertoi kuitenkin sen verran, että Chironista tulee kaikilta osa-alueiltaan parempi kuin Veyronista. Dürrheimer lupaa, että Chiron tulee asettamaan suorituskykyisille autoille uudet standardit, aivan kuten Veyronkin aikanaan teki.

Chironille on tehty jo 100 ennakkotilausta ennen kuin kukaan ostajista on edes nähnyt autoa todellisuudessa. Ostajakandidaateille on tosin näytetty jo kuvia autosta. Huhut kertovat, että auto olisi aiempaa aggressiivisemman näköinen.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Spekulaatioissa on myös liikkunut huhuja, että Chiron olisi jatkossa hybridi, ja että siinä olisi jopa 1 500 hevosvoimaa.

Tilaa Tuulilasin viikkokirje, joka pitää sisällään automaailman ajankohtaisimmat ja tärkeimmät asiat. Viikkokirje ilmestyy perjantaisin.

Lue uusin Tuulilasi diginä hintaan 4,90.

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.