Citroënin premium-haara DS lähtenyt yskien käyntiin

25.07.2014 | TL-verkkotoimitus
Citroënin premium-haara DS lähtenyt yskien käyntiin

DS:stä tuli aivan oma luksusmerkki kesäkuun alussa 2014, mutta uuden merkin esiinmarssi ei ole tapahtunut ruusuilla tanssien.

Vaikka automerkki on upouusi, on mallisto jo vanhentumaan päin. Samassa kategoriassa on monia kilpailijoita, joilla on juuri tullut uusia kilpailukykyisiä malleja. Esimerkiksi uusi Mini kilpailee samassa sarjassa DS:n kanssa.

DS:n maailmanlaajuinen myynti tippui 10 prosenttia kesäkuussa. Merkin kotimarkkinoilla Euroopassa pudotusta on tapahtunut jopa 20 prosenttia 50 056 yksilöön.

Positiivista kehitystä on kuitenkin tapahtunut Kiinassa, jossa myynti on kymmenkertaistunut edellisvuodesta. Viime vuonna myyntiin 957 autoa, kun taas tänä vuonna DS:iä myytiin yli 10 000 kappaletta Kiinassa, kertoo Automotive News Europe.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

PSA julkaisi DS-linjan 2010, jotta ihmiset maksaisivat aiempaa enemmän autoistaan. Brändi on laajentunut DS3-mallista jo DS4- ja DS5-malleihin. Merkin uusi malli on vain Kiinan markkinoille tarkoitettu DS 6WR katumaasturi.

SUV:n lisäksi piakkoin on odotettavissa facelift DS3:een. Analyytikot kuitenkin arvioivat, että kasvojen kohotus ei riitä tekemään DS3:sta enää myyntimenestystä, koska malli on jo viiden vuoden ikäinen.

DS sai uuden toimitusjohtajan samassa yhteydessä, kun brändistä tehtiin oma merkki. Analyytikot uskovat, että siirto oli järkevä. DS:llä pitää kuitenkin olla oma tuotekehitysyksikkö, koska merkin nykyisiä malleja ohjaavat Citroënin tarpeet.

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa.

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.