Elv: Valtiolle turpiin 3-0

16.07.2013 |
Elv: Valtiolle turpiin 3-0

Korkein hallinto-oikeus päätti, että vanhimpien autoveropäätösten mukaisesti perittyä arvonlisäveroa ei tarvitse palauttaa. Verovalitustie oli tukossa, mutta eräs tuoja ryhtyi purkamaan asiaa vahingonkorvausvaatimuksen avulla. Käräjäoikeus tuomitsi valtion maksamaan alv:n takaisin. Valtio valitti hovioikeuteen, joka ei muuttanut tuomiota. Valtio valitti Korkeimpaan oikeuteen, joka sekin piti tuomion ennallaan. Se ei suostunut pitkittämään asiaa hakemalla EU-tuomioistuimen ennakkopäätöstä, vaikka valtio tätä vaati.

Jo alusta alkaen lainsäädännön asiantuntijoille oli ollut selvää, että autoverosta peritty arvonlisävero oli syrjivä ja Eurooppaoikeuden vastainen. Valtiolla ei kuitenkaan ollut palveluksessaan yhtään lainsäädännön asiantuntijaa, joka olisi tämän tajunnut. Niinpä valtiovarainministeriö alamaisineen jatkoi vanhan ja jo Euroopan unionin tuomioistuimessa laittomaksi todetun veron perimistä.

Yhtenä ratkaisevana asiana veron laittomuudessa oli se, että arvonlisäverovelvolliset saivat vähentää tämän veron arvonlisäverotuksessa, joten se asetti heidät edullisempaan asemaan kuin tavalliset kansalaiset, joilla tuota oikeutta ei ollut. Valtio myös ilmoitti, että kyseessä ei ollut varsinainen arvonlisävero vaain ei-arvonlisävero, elv. Alv-direktiivin mukaan tällaista veroa ei olisi saanut vähentää al-verotuksessa.

Eräs yhtiö oli 22.5.2003 tuonut Suomeen käytetyn henkilöauton. Autoveropäätöksessä autosta oli määrätty maksettavaksi arvonlisäveroa 3 018,82 euroa. Yhtiö oli valittanut päätöksestä Helsingin hallinto-oikeuteen vaatien autoveron alentamista ja arvonlisäveron poistamista. Hallinto-oikeus oli päätöksellään alentanut autoveroa ja sen seurauksena arvonlisäveron määrän 2 488,20 euroon. Yhtiö oli hakenut valituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta, joka oli 20.3.2007 evännyt valitusluvan. Asian ratkaiseminen hallinnollisella menettelyllä ei siis onnistunut.

Valtio haastettiin käräjille

Seuraavaksi yhtiö nosti valtiota vastaan vahingonkorvauskanteen käräjäoikeudessa. Kanteessaan yhtiö vaati, että Suomen valtio velvoitetaan korvaamaan sille vahingonkorvauksena autoveropäätökseen liittyvä arvonlisävero 2 488,20 euroa korkoineen.

Perusteinaan yhtiö esitti, että se oli tuonut ajoneuvon käytettynä Euroopan unionin toisesta jäsenvaltiosta. Euroopan yhteisöjen tuomioistuin oli antanut Suomen valtiolle asiassa C-10/08 tuomion, jonka mukaan autoveron arvonlisävero on syrjivä ja ristiriidassa EY 90 artiklan 1 kohdan kanssa. Tuomioistuin totesi, että Suomen valtio oli ollut tietoinen virheellisestä menettelystä jo ns. Siilin-tuomion C-101/00 perusteella.

Vaikka autoverotusta oli uudistettu vuonna 2003, ei se edelleenkään ollut täyttänyt EY-lainsäädännön vaatimuksia. Autoverolakia olikin muutettu toistamiseen vuonna 2009 siten, ettei autoverolle enää kannettu arvonlisäveron suuruista veroa autoverotuksen yhteydessä.

Suomen valtion olisi tullut soveltaa Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tulkintaa jo tullin tekemässä autoveropäätöksessä vuonna 2003. Autoveropäätös oli perustunut yhteisöoikeuden kannalta väärään lain soveltamiseen ja päätöstä tehtäessä oli tapahtunut menettelyvirhe.

Valtio vastusti kannetta ja vaati sen hylkäämistä, koska KHO oli ennakkoratkaisussaan 2010:44 todennut, ettei ennen vuotta 2006 määrättyä elv:iä koskevaa muutoksenhakutuomioistuimen päätöstä ollut purettava tuomion C-10/08 perusteella.

Käräjäoikeus totesi, että tuomiossa C-10/08 todettua yhteisön oikeuden oikeuskäytäntöä oli tullut soveltaa jo tuomion C-101/00 perusteella ja siten myös silloin, kun yhtiön omistamaa autoa koskeva autoveropäätös oli 22.5.2003 tehty. Tuomiosta C-10/08 ei käynyt ilmi, että kyseessä olisi ollut autoveron arvonlisäveron syrjivyyden osalta tulkinnanmuutos. Tuomiossa ei ollut rajattu tuomion ajallisia vaikutuksia. Tuomion C-10/08 jälkeen autoveron arvonlisäveroa koskeva autoverolain 5 §:n 1 momentti oli jouduttu kumoamaan.

Edellä mainituilla perusteilla käräjäoikeus katsoi, että kanteessa tarkoitettu autoveropäätös oli rikkonut riittävän ilmeisellä tavalla yhteisön oikeutta, mikä oikeutti yhtiön vahingonkorvaukseen. Samoilla perusteilla vahingonkorvauksen tuomitsemiselle oli olemassa myös vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:ssä mainitut edellytykset.

Käräjäoikeus velvoitti valtion korvaamaan yhtiölle 2 488,20 euroa eli perityn arvonlisäveron määrän korkoineen.

Turpiin myös hovioikeudessa

Valtio valitti tuomiosta hovioikeuteen, joka totesi, että verojärjestelmä oli syrjivä, ja se oli ollut Suomessa voimassa varsin kauan. Näissä olosuhteissa ei vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla ollut valtion sisäisen lainsäädännön osalta ryhdytty asianmukaisiin ja kohtuudella edellytettäviin lainsäädäntötoimiin säännösten saattamiseksi unionin oikeuden mukaiseksi tai edes riittäviin toimiin syrjivyydestä aiheutuvien vahinkojen hyvittämiseksi. Näistä laiminlyönneistä kantoi vastuun valtio unionin jäsenvaltiona. Näin ollen vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n 2 momentti ei kansallisesti sovellettuna säännöksenä rajoittanut käsillä olevassa tapauksessa yhtiön korvausoikeutta.

Valtion korvausvastuun puolesta puhui unionin oikeuden rikkomisen kesto ja sen ilmeinen selvyys, kun menettelyä oli jatkettu EY:n tuomiosta C-10/00 huolimatta. Menettely ei myöskään ollut sellainen, ettei se olisi missään olosuhteissa ollut syrjivä. Sen sijaan se oli asettanut ei-arvonlisäverovelvolliset henkilöt eri asemaan arvonlisäverovelvollisten toimijoiden kanssa. Verojärjestelmä oli ollut syrjivä arvonlisäverolain 102 §:n 1 momentin 4 kohdan voimaantulosta 1.1.1995 aina sen lakkauttamiseen 31.3.2009 saakka.

Suomen valtio oli rikkonut Euroopan unionin oikeutta ja oli siten menettelyllään aiheuttanut yhtiölle vahinkoa. Vahinko oli ilmennyt siten, että yhtiö ei ollut voinut vähentää arvonlisäverosta kyseisestä ajoneuvoverosta kannettua autoveron arvonlisäveroa, koska yhtiö ei ollut ollut arvonlisäverovelvollinen. Yhtiölle oli aiheutunut veron suuruinen vahinko, joka oli ollut syy-yhteydessä jäsenvaltion menettelyyn.

Niinpä hovioikeus ei muuttanut tuomiota. Käräjäoikeuden yhtiölle määräämä korvaus 2 488,20 euroa korkoineen jäi voimaan.

 

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Valitus Korkeimpaan.oikeuteen

Korkein oikeus myönsi valtiolle valitusluvan. Valtiota edusti Tullihallitus. Valituksessaan valtio vaati hovioikeuden tuomion kumoamista ja ensisijaisesti kanteen tutkimatta jättämistä. Toissijaisesti valtio vaati kanteen hylkäämistä.

Vastauksessaan oikeustoimet käynnistänyt yhtiö vaati valituksen hylkäämistä.

Korkein oikeus varasi valtiovarainministeriölle verohallinnosta annetun lain 29 §:n 2 momentin nojalla mahdollisuuden käyttää puhevaltaa ja toimittaa lausuma asiassa. Ministeriö ei toimittanut lausumaa.

Tullihallitus katsoi valituksessaan, että asiassa tulisi pyytää ennakkoratkaisu Euroopan unionin tuomioistuimelta. Korkein oikeus totesi, että siltä osin kuin asiassa tulee sovellettavaksi unionin oikeus, asia on ratkaistavissa jo olemassa olevan oikeuskäytännön perusteella. Kysymys on unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä kehittyneiden jäsenvaltion vahingonkorvausvastuun edellytysten soveltamisesta tämän tapauksen olosuhteissa. Niinpä Korkein oikeus hylkäsi vaatimuksen ennakkoratkaisun pyytämisestä.

Valtio vaati kanteen tutkimatta jättämistä myös korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen oikeusvoimavaikutuksen perusteella. Korkein hallinto-oikeus oli päätöksellään hylännyt yhtiön valituslupahakemuksen verotusasiassa, joka oli näin tullut lainvoimaiseksi.

Korkein oikeus totesi, että Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeuden rikkomiseen perustuvan, jäsenvaltioon kohdistetun vahingonkorvauskanteen tulee olla mahdollinen myös tilanteissa, joissa vahinko on aiheutunut asiaa viimeisenä oikeusasteena käsitelleen tuomioistuimen päätöksestä. Lopullisen päätöksen oikeusvoima on tärkeä periaate, joka ei kuitenkaan estä vahingonkorvausvastuuta tällaisen päätöksen perusteella.

Korkein oikeus totesi, että tuomioistuimen ratkaisun pysyvyyttä ja jäsenvaltion vahingonkorvausvelvollisuutta arvioidaan erilaisten kriteereiden mukaan. Myöskään asianosaiset näissä asioissa eivät välttämättä ole samat. Kysymys ei näin ollen ole samasta asiasta. Siten vaatimus kanteen tutkimatta jättämisestä hylättiin myös tällä perusteella.

Korkein oikeus totesi, että elv oli Euroopan unionin säännösten vastainen, ja että valtio oli velvollinen korvaamaan yhtiölle aiheutuneen vahingon. Se päätti yksimielisesti, että hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

 

Mikä on virkamiesten vastuu?

Tällä vuodesta 1995 jatkuneella laittomalla toiminnalla Suomen valtio on aiheuttanut kansalaisilleen suuret vahingot. Toisaalta tietenkin kannetut verot ovat päätyneet yhteiseen kassaan, jossa niitä on kipeästi tarvittu, vaikka sen kassan pohja vuotaakin pahasti.

Pelkkää vahinkoa sen sijaan on aiheutunut siitä, että valtiovarainministeriö on pakottanut käskyvallassaan olevan Tullihallituksen käymään taistelua, jota voi verrata Don Quioten hyäkkäykseen tuulimyllyjä vastaan. Valtava määrä juristien työtä on tarvittu keksimään ns. laillisia perusteita sille, että valtio toimii selkeästi toisin kuin EU:n direktiivit ja niiden tulkintaa selventävät EU-tuomioistuimen päätökset määräävät.

Virkamiehiä ei kuitenkaan voida velvoittaa asiasta minkäänlaisiin vahingonkorvauksiin. Tämä on suuri helpotus valtiovarainministeriön johtaville virkamiehille. Nyt heidän itsepäisyydellään tahallisesti aiheuttamansa vahingot jäävät valtion ja vääristä verotuspäätöksistä kärsineiden kansalaisten maksettaviksi.

Tullin johtava lakimies Jarmo Nieminen jatkoi Tullin omaksumalla röyhkeällä linjalla toimittamalla julkisuuteen tiedotteen, jossa hän ilmoitti Tullin kannan. Sen mukaan oikeus vahingonkorvaukseen on useimmilta jo vanhentunut. Asianajaja Petteri Snellin mielestä vanhenemista voidaan ryhtyä laskemaan vasta KKO:n päätöksen antamisesta.

Snellin pitäisi oikeastaan olla tyytyväinen Suomen Tullin toimintaan. Tullin lakimiesten pässimäinen toiminta on pitänyt huolen siitä, että hänellä on riittänyt työtä yllin kyllin. Hommia riittää myös jatkossa, sillä kuten Snell totesi, kiista vahingonkorvausoikeuden vanhenemisesta ratkeaa ilmeisesti vasta oikeuskäsittelyssä, eli pahimmillaan edessä on taas sama kierros eri oikeusasteissa.

Tullin tiedote vahingonkorvauksista

Lue Korkeimman oikeuden päätös KKO:n sivuilta

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.