Erikoishaastattelussa GM-pomo Ammann: "Panostamme täysillä Opeliin"

04.04.2014 | Thomas Fischer / AMS
Erikoishaastattelussa GM-pomo Ammann: "Panostamme täysillä Opeliin"

Opelin hallintoneuvoston tuleva puheenjohtaja Dan Ammann kertoo merkin kilpailukyvystä, roolistaan konsernissa sekä intohimostaan saksalaisia autoja ja Nürburgringiä kohtaan.

Mikä on ollut suurin haasteenne tähän mennessä: pankkikriisi, GM:n uudelleen- organisointi vai ensimmäinen kierroksenne Nürburgringin Nordschleifella?

– Niissä on yhtäläisyyksiä, koska haasteiden voittamisen jälkeen luvassa on palkinto. Työskentelen todella mielelläni autoteollisuudessa. Autot kiehtoivat minua jo lapsena. On erittäin jännittävää, kun saa mahdollisuuden tehdä isosta yrityksestä entistäkin paremman. Todellisen unelman tästä tekee se, että hommaan kuuluu myös testiajoja Nürburgringillä.

Millainen oli ensikohtaamisenne Opelin kanssa?

– Sen täytyi olla vuonna 1986. Vietin lapsuuteni Uudessa-Seelannissa, ja silloin sinne tuotiin vain muutamia Opelin malleja. Eräänä päivänä kaverini tuli kouluun Mantalla. Se oli eksoottisin auto, jonka olin nähnyt siihen mennessä, ja Manta jätti minuun pysyvän muistijäljen. Oli erittäin vaikuttavaa nähdä saksalaista tekniikkaa maapallon toisella laidalla.

Kuinka teistä tuli automies?

– Olin kiinnostunut autoista jo lapsena. On hankalaa saada kehitettyä itselleen intohimo johonkin ammattiin, jos ei tunne intohimoa tuotteita kohtaan. Vaikka tulin rahoitusalalta, halusin välttämättä päästä näkemään insinöörien työskentelyä siirryttyäni GM:lle. On uskomattoman jännittävää seurata tuotekehitysprosessia ja insinöörien työtä tai tehdä testiajoja Nordschleifella.

Koska ajoitte ensimmäisen kierroksenne Nordschleifella?

– Vuonna 2012 Cadillac CTS-V:llä. Ajoin heti ensimmäisellä kerralla 35 kierrosta, se oli suurenmoinen päivä.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Mikä on nykyinen lempi-Opelinne?

– Tulen juuri muotoilukeskuksesta, ja näin siellä joitakin malleja. Olen ajanut Nordschleifella Astra OPC:llä, se on hieno auto. Olin todella yllättynyt sen dynamiikasta. Myös Mokka ja Adam tarjoavat ajamisen hauskuutta, mutta erittäin sporttisella ajotyylilläni Astra OPC on kuitenkin selvä suosikkini.

Kuinka Opel erottuu kilpailijoistaan?

– Sanomme aina, että Opel on saksalainen, jännittävä ja helposti lähestyttävä.

Mikä on Opelin rooli GM-konsernissa?

– Opel edustaa GM:n Euroopan liiketoimintoja. Ilmoitimme vuoden 2013 lopussa, että lopetamme Chevroletin myynnin Euroopassa. Kaikki Euroopan panostuksemme kohdistetaan tästä lähtien Opeliin ja Vauxhalliin. On ainutlaatuista, että amerikkalaisella ja maailmanlaajuisesti toimivalla GM:llä on Euroopassa Opelin kaltainen merkki, jolla on 151 vuoden perinteet. Siksi panostamme nyt täysillä Opeliin ja vedämme Chevroletin pois markkinoilta. Opelin insinööri- ja muotoiluosaaminen on tärkeää pääomaa, ja tämän huomaa myös valmistamistamme autoista. Ratkaisevan tärkeää on myös, että Opel voi käyttää kaikkia suursarjatuotannon tuottamia etuja, joita GM:llä on maailmanlaajuisesti.

Lue Ammannin koko haastattelu Tuulilasin numerosta 4/2014.

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.