EU: Sähköautosta täytyy kuulua selvä ääni

07.04.2014 | TL-verkkotoimitus
EU: Sähköautosta täytyy kuulua selvä ääni

Uusista sähkö- ja hybridiautoista täytyy kuulua selvä varoitusääni niiden liikkuessa, linjasi Euroopan komissio viime viikolla.

Vaatimuksen taustalla on huoli siitä, että esimerkiksi sokeat jalankulkijat eivät havaitse autoja liikenteessä.

Säädös halutaan voimaan siten, että se koskisi vuodesta 2019 valmistettavia autoja.

Vaatimus tarkoittaa, että esimerkiksi VW e-Upissa (kuvassa) tällä hetkellä lisävarusteena myytävä varoitusääni on tuotava vakiovarusteeksi.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Brittiläisen Autocarin mukaan autovalmistajat ovat ottaneet ehdotuksen vastaan avoimin mielin. Esimerkiksi Volkswagenin mukaan äänen lisääminen "ei olisi ongelma" ja Opel/Vauxhall toteaa Amperan jo olevan suunniteltu "sokeat huomioon ottaen." Nissanilta kerrotaan, että Leafiin äänet on lisätty "yleisön huolien takia". Tällä hetkellä varoitusääni tosin kuuluu vain, kun autolla ajetaan alle 40 km/h nopeudessa ja kuljettaja voi laittaa sen pois päältä.

Uusi lainsäädäntö hyväksyttäneen kesään mennessä.

Yhdysvalloissa vastaava käytäntö on jo voimassa. Sähköautoista täytyy kuulua merkkiääni nopeuden ollessa alle 29 km/h.

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.