EU sopuun uusien autojen päästörajoista

26.02.2014 | TL-verkkotoimitus
EU sopuun uusien autojen päästörajoista

EU-parlamentin jäsenet hyväksyivät tiistaina säännöt, joiden myötä EU:ssa myytyjen uusien henkilöautojen keskimääräiset hiilidioksidipäästöt saavat olla enintään 95 g/km vuodesta 2020 alkaen.

Vuoden 2015 päästötavoitteeksi on jo aiemmin asetettu 130 g /km CO2-päästöt.

Säännöt sallivat vuosina 2020–2022 superbonukset, joiden myötä päästöjen keskiarvoja laskettaessa erittäin vähäpäästöisten autojen painoarvo on suurempi kuin muiden automallien.

Säännöissä vahvistetaan EU:ssa myytyjen uusien henkilöautojen keskimääräisten hiilidioksidipäästöjen tavoitetasoksi 95 g /km vuodesta 2020 alkaen. Vuonna 2020 tavoite koskee poikkeuksellisesti vain 95 prosenttia uusista henkilöautoista.

Sovun myötä päättyy pitkä vääntö uusien autojen päästörajoista. Saksan aiempi vastustelu passitti päästörajapäätökseen uuteen valmisteluun elokuussa.

Parlamentti hyväksyi uudet säännöt äänin 499 puolesta, 107 vastaan ja 9 tyhjää.

“Hiilidioksidipäästöjen 95 g/km tavoite tarkoittaa, että vuosittain hiilidioksidipäästöjä voi säästyä 15 miljoonaa tonnia. Innovoinnin kustannusten on kuitenkin oltava hyväksyttävissä ja taloudellisesti kohtuullisia, sekä kuluttajille että valmistajille”, totesi mietinnön esittelijä Thomas Ulmer (EPP, DE).

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

“Tulemme jatkossa ottamaan käyttöön testimenetelmiä, jotka vastaavat paremmin todellisia ajo-olosuhteita."

Lisäporkkanaa

Säännöt sallivat ns. superbonusten käytön vuosina 2020–2022, mutta kuitenkin siten, että bonusten enimmäisvaikutus on 7,5 g CO2/km.

Superbonuksilla tarkoitetaan järjestelyä, jossa päästöjen keskiarvoa laskettaessa erittäin vähäpäästöisten autojen painoarvo on suurempi verrattuna muihin automalleihin.

Superbonukset lasketaan siten, että auto, jonka hiilidioksidipäästöt ovat alle 50 g/km, vastaa kahta henkilöautoa vuonna 2020, 1,67 henkilöautoa vuonna 2021 ja 1,33 henkilöautoa vuonna 2022.

Vuosina 2016–2020 superbonukset eivät ole käytettävissä.

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.