Fiat ei myy USA:ssa – kauppiaat raivona

08.10.2013 | TL-verkkotoimitus
Fiat ei myy USA:ssa – kauppiaat raivona

Fiat ei ole lyönyt läpi Yhdysvalloissa odotetulla tavalla. Edes kesällä myyntiin tullut 500 L -malli ei ole piristänyt uusien Fiat-mallien kauppaa.

Kuluvan vuoden Fiat-myynti on palannut viime vuoden tasolle heikon syyskuun myötä, vaikka kauppiaiden määrä on kasvanut edellisvuodesta.

Tilanne aiheuttaa turhautumista Fiatin jälleenmyyjien keskuudessa, sillä moni heistä lähti mukaan talkoisiin Fiatin pääjohtaja Sergio Marchionnen pelastettua Chryslerin uhanneelta konkurssilta vuonna 2009.

"Luulen, että suurin osa kauppiaista on pettyneitä Fiatin menekkiin", arvioi autoalan rahoitusfirma Presidio Groupin toimitusjohtaja Alan Haig Automotive Newsille.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Sivuston haastattelema kauppias yhtyy näkemykseen.

"On surullista, mutta siitä on tullut sisarpuoli. Chrysler ei halua myöntää sitä, mutta niin se on", hän toteaa nimettömänä ja kertoo, että "ainut tapa pärjätä" on käyttää Fiatille omistettua osaa liikkeestä käytettyjen autojen kauppana ja myydä siinä sivussa Fiatteja.

Tehdasluvut paljastavat, että vain 45 prosenttia yhdysvaltalaisista Fiat-jälleenmyyjistä tekee tällä hetkellä kannattavaa kauppaa. Lisäksi moni liikkeistä jakaa kuluja Chrysler-myymälöiden kanssa, joka vaikuttaa oleellisesti niiden kannattavuuteen.

Fiat-kauppiaiden tyytymättömyys ei rajoitu Automotive Newsin mukaan pelkästään myyntilukuihin. Lisänärää herättää tieto siitä, että markkinoille tulevan Alfa Romeon 4C-urheiluauton myynti hoidetaan Yhdysvalloissa Fiat-liikkeiden sijaan Maserati-kauppiaiden kautta.

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.