Frankfurt 2013: Nissan ei esitellytkään uutta Qashqaita – vetonaulana uudistuva X-Trail

10.09.2013 | Jani Kajander
Frankfurt 2013: Nissan ei esitellytkään uutta Qashqaita – vetonaulana uudistuva X-Trail

Frankfurtin näyttelyn odotetuin uutuus löytyi Nissanin osastolta, missä luvattiin etukäteen vain ”merkittävän tuotantomallin ensi-ilta”.

Useimpien uumoileman Qashqain sijaan NissanRenault-konsernin ylipääjohtaja Carlos Ghosn esitteli uuden sukupolven X-Trail-mallin, joka nähdään Suomessakin ensi kesänä.

X-Trail tulee myyntiin viisi- ja seitsenpaikkaisina versioina. Kyseessä on globaali malli, jota tosin kutsutaan rapakon takana mallinimellä Rogue. Uuden sukupolven Qashqaistakin kuullaan luultavasti jotain vielä tämän vuoden puolella.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Nissan kertoi kaksi vuotta sitten tavoitteekseen nousta Euroopan myydyimmäksi aasialaismerkiksi vuoteen 2016 mennessä. Viime vuonna merkin markkinaosuus oli noin 3,8 %, kun Toyota ylsi 4,5 prosenttiin. Maastohenkisten mallien lisäksi Nissanilla panostetaan erityisesti sähköautoihin, joista uusimpana esillä oli e-NV200-paku.

 

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.