FT: Apple kiinnostunut ostamaan McLarenin – taustalla McLarenin teknologiaosaaminen

22.09.2016 | Max Lange
FT: Apple kiinnostunut ostamaan McLarenin – taustalla McLarenin teknologiaosaaminen

Financial Timesin saamien tietojen mukaan Apple ja McLaren ovat käyneet keskusteluja jo pidemmän aikaa, että teknologiajätti Apple ostaisi autonvalmistaja McLarenin.

Uutinen on todella yllättävä, sillä Applen pitkään huhuttu autoprojekti on ollut viime aikoina vastatuulessa. Applen on tiedetty kehittävän omaa autonomiseen ajamiseen kykenevää sähköautoa. Brittiläinen McLaren ei valmista tällä hetkellä sähköautoja eikä autonomiseen ajamiseen kykeneviä autoja.

McLaren on monille varmasti tutuin Formula 1:stä. Nykyään McLaren kattaa huomattavasti laajemman skaalan osaamisalueita kuin vain kilpa-ajamisen. Firma on rakentanut yhtäjaksoisesti superautoja vuodesta 2012 alkaen. Lisäksi McLarenilla on vahva patenttilistaus sekä teknologiaosaaminen, kertoo FT.

Financial Times perustaa tietonsa Applen mahdollisista ostoaikeista kolmeen eri henkilöön, jotka työskentelevät McLarenilla. Tietolähteiden mukaan yritykset ovat käyneet yhteisiä keskusteluja jo kuukausien ajan. Vaihtoehtoina keskustelujen mukaan on koko yrityksen ostaminen tai strateginen investointi McLareniin.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

FT:n uutisen myötä Apple ei ole suostunut kommentoimaan huhua lainkaan. McLaren on puolestaan kieltänyt virallisesti olemasta keskustelussa Applen kanssa mahdollisista investoinneista. Sanamuoto ei tosin kiellä sitä, että yritykset olisivat olleet keskusteluissa keskenään.

McLaren on voimakkaasti kasvava kasvuyritys, joka on tullut ryminällä superautokategoriaan. Yrityksellä ei kuitenkaan ole vielä yhtä vahvaa brändiä kuin esimerkiksi Ferrarilla. Tämän takia myös McLarenin arvo on huomattavan alhainen – noin 1–1,5 miljardia puntaa, kertoo FT. Applen rahavarannot ovat valtaisat, ja tämä rahasumma ei omenamerkille olisi mikään kynnyskysymys.

Tilaa Tuulilasin viikkokirje, joka pitää sisällään automaailman ajankohtaisimmat ja tärkeimmät asiat. Viikkokirje ilmestyy perjantaisin.

Lue uusin Tuulilasi diginä hintaan 4,90. 

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.