Hepo maantiellä poikittain – kuinka toimia oikein

07.07.2014 | TL-verkkotoimitus
Hepo maantiellä poikittain – kuinka toimia oikein

Kesän myötä teiden varsilla näkyy yhä enemmän ratsukoita eli hevosia ohjastajineen. Tiedätkö, miten hevosen kohtaaminen liikenteessä tapahtuu niin, että vaaratilanteilta vältytään?

Suomessa on noin 75 500 hevosta, joista moni liikkuu kesällä myös maneesin ulkopuolella. Ratsastaminen kuuluu jokamiehenoikeuksiin eli hevosilla on luvallista liikkua myös yksityisteillä.

– Kesällä hevoset pääsevät myös leireille ja esimerkiksi vaelluksille, kertoo Ratsastajainliiton pääsihteeri Fred Sundwall.

Vaikka ratsukon paikka ei olekaan vilkasliikenteisen tien varressa, voi hevosen ja ratsastajan kohdata vaikka mökkitiellä. Hevonen reagoi yllättäviin tilanteisiin pääasiassa pakenemalla, mutta joskus olonsa uhatuksi tunteva hevonen voi myös hyökätä. Molemmissa tapauksissa niin ratsastaja kuin autoilijakin ovat vaarassa.

– Yleisimmin vaaratilanne syntyy, kun autoilija ajaa liian lähelle tai käyttää äänimerkkiä, Sundwall sanoo.

Kun autoilija näkee ratsukon tiellä, tulee ensin hiljentää vauhtia. Äkkiliikkeet ovat omiaan säikäyttämään hevosen.

– Odota ratsastajan käsimerkkiä. Hän istuu korkealla ja näkee pitkälle ja näyttää kädellä kun on hyvä hetki mennä ohi, Sundwall opastaa.

– Liian kapealla tiellä ei kannata lähteä ohittamaan lainkaan, vaan täytyy odottaa sopivaa levennystä tiessä, lisää ratsastaja Iida Heikkonen.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Hevonen tulee ohittaa riittävällä etäisyydellä ja siten, ettei autolla kurvata suoraan hevosen eteen. Yllättävät ja kovat äänet säikyttävät hevosen, unohda siis äänimerkit ja turha kaasuttelu.

Kuljetusvaunussa satoja kiloja

Hevoset liikkuvat teillä myös kuljetusvaunuissa. Myös sellaisen ohittamisessa tulee muistaa varovaisuus ja maltti.

- On tärkeää muistaa, että vaunussa on elävä olento, Sundwall painottaa.

Hevonen painaa monta sataa kiloa, eikä pysty kuljetusvaunussa ennakoimaan tilanteita. Varomaton ohitus, joka pakottaa vetoauton kuljettajan esimerkiksi jarruttamaan yllättäen on hevoselle todella vaarallinen.

- Tässäkin tilanteessa on tärkeää säilyttää maltti ja mennä ohi ripeästi, riittävällä etäisyydellä ja tarpeeksi pitkälle. Samat säännöt pätevät myös, kun hevosen kohtaa polkupyöräillessä, Sundwall opastaa.

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa.

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.