"Hinnat laskeneet joka puolella Suomea" – Yle: Katsastusten hintakilpailu kiristynyt

04.08.2014 | TL-verkkotoimitus
"Hinnat laskeneet joka puolella Suomea" – Yle: Katsastusten hintakilpailu kiristynyt

Katsastusten hinnat ovat laskeneet Suomessa vuodessa jopa kolmanneksen.

Näin arvioidaan Trafista Yle Uutisille.

"Hinnat ovat laskeneet joka puolella Suomea ja tarjouskampanjat ovat lisääntyneet aivan pohjoisinta Suomea lukuun ottamatta", kertoo Trafin liikennekelpoisuusyksikön päällikkö Otto Lahti Ylelle.

Heinäkuussa voimaan astunut uusi katsastuslaki ei sen sijaan ole arvioiden mukaan vaikuttanut hintoihin. Auton katsastamisen ja korjaamisen salliminen samassa paikassa ei siis ole tiputtanut hintoja odotetulla tavalla. Esimerkiksi Kouvolassa katsastushinnat laskivat jo ennen uudistusta koventuneen kilpailun myötä.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

"Lakimuutos ei ole missään aiheuttanut muutoksia", toteaa Trafin Otto Lahti Ylelle.

"Pienimuotoisesti on hyödynnetty näitä uusia mahdollisuuksia. Ne eivät vielä ole kummemmin näkyneet kuluttajalle."

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.