Hollannissa hurja esitys: polttomoottoriautot pannaan vuodesta 2025 eteenpäin!

08.04.2016 | Max Lange
Hollannissa hurja esitys: polttomoottoriautot pannaan vuodesta 2025 eteenpäin!

Hollannin työväenpuolue PvdA on esittänyt, että maa kieltäisi uusien polttomoottoriautojen myynnin jo vuonna 2025.

Rohkea ehdotus on saanut kannatusta Hollannin parlamentin alahuoneessa, mikä saattaa tarkoittaa, että maassa ei saisi yhdeksän vuoden kuluttua myydä enää uusia polttomoottoriautoja. Autojen myynti keskittyisi jatkossa siis sähköautoihin sekä muihin vaihtoehtoisiin polttoaineisiin.

Vastaavanlaisia ehdotuksia on käsitelty myös muualla Euroopassa, mutta toteutuessaan Hollanti olisi ensimmäinen, kertoo Autocar. Sisäpiiriläiset ovat ehdottaneet, että Pariisissa otettaisiin ensimmäisenä käyttöön alueita, joissa ei saisi ajaa perinteisillä polttomoottoriautoilla.

Hollannin ehdotus tulee vuosi sen jälkeen, kun maa liittyi Zero-Emission Vehicle allianssiin (ZEV). Allianssi tähtää, että kaikki uudet autot liikkuisivat pelkästään sähkön voimalla vuonna 2050.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Hollanti on myös yksi nopeimmin kasvavista vaihtoehtoisten polttoaineiden maista, sillä joka kymmenes uusi auto vuonna 2015 oli muita kuin bensiini- tai dieselkäyttöisiä.

Autocar spekuloikin uutisen myötä, että onko tämä Hollannin tapaus lähtölaukaus polttomoottoreiden alasajolle.

Tilaa Tuulilasin viikkokirje, joka pitää sisällään automaailman ajankohtaisimmat ja tärkeimmät asiat. Viikkokirje ilmestyy perjantaisin.

Lue uusin Tuulilasi diginä hintaan 4,90.

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.