Huippupalvelu yllättää!

20.04.2012 |
Huippupalvelu yllättää!

Rengasruletti työllistää alan yrityksiä, ja moni palvelua käyttävä manaa saamaansa palvelua. Sitä uskomattomammalta tuntuu kokemus, kun kaikki käy kuin F1-kilpailun varikolla.

Palvelukokemus ylitti odotukset

Nastallisten talvipyörien vaihto kesäpyöriin on rutiini, joka väistämättä on edessä vappuun mennessä. Jokainen itse hoitava pohtii, onko moisessa sittenkään suuremmin järkeä. Mutta toisaalta, aikamoista sähläämistä ja odottelua homma on ollut rengasliikkeissäkin.

Pessimistisin odotuksin ryhdyin etsimään rengasliikkeen puhelinnumeroa netistä. Tietenkin puhelin oli varattu.

Jonkin aikaa odoteltuani havaitsin, kas tänne on ilmestynyt palvelu: Varaa itse renkaiden vaihtoaika netissä. No, sitä piti tietysti kokeilla. Päätin varata ajan. Ensimmäinen vapaa aika oli saatavilla muutaman päivän päästä perjantaina iltapäivällä.

Varasin ajan, mutta onnistuin jollakin tavalla sähläämään ajanvarauksen. Huomasin, että kaksikin aikaa oli tullut varattua.  Varatusta ajasta tuli kuittaus näyttöruudulle.

Totuuden hetki

Totuuden hetki alkoi lähestytyä kello 13.10 perjantaina, kun vaihtoajankohtaan oli 10 minuuttia. Hyppäsin autoon. Kun lähestyin rengasliikettä, edelläni ajoi kaksi muutakin autoa. Nekin kaarsivat rengasliikkeen pihaan.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Nousin autosta, ja kävelin muutaman metrin  yrityksen toimistotilaan. Olin varma, että tässä nyt menee aika pitkään, ennen minun autoni vuoroa. Ennen kuin ennätin kysyä mitään,  rengaspalvelun kaveri totesi autoni rekisterinumeroon viitaten: Voisitteko ajaa auton sisään  paikalle, josta juuri Volvo-farmari on ajamassa ulos?"

Oho, ajattelin, kävipä säkä.

Ajoin auton sisään, ja menin asiakastilaan. Tarjolla oli kuppi kahvia, "ihan varta vasten asiakkaille", sain kuulla.

Parin minuutin päästä kahvikupillisen juotuani asentaja tuli kertomaan, että renkaat on nyt vaihdettu. Voisin ajaa auton ulos.

Kiittelin, nousin autoon, ja totesin palvelua tuottaneille, että tästä suorituksesta olisi Kimi Räikkönenkin antanut varikkoporukalleen kiitoksen.

Asentaja kiitti, ja toivotti hyvää viikonloppua. Ajoin auton ulos.

Paluumatkalla työpaikalle pohdin, oliko kaikki totta. Koskaan 35 vuoden aikana homma ei ole sujunut siten, kuin olisi toivonut. Toivottavasti tämä kokemus ei ollut vain poikkeus, vaan sama toistuu jatkossakin.

  • Kiitos Euromaster Herttoniemi!

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.