Ihmiselle sen tunnistaminen on helppoa – Googlen robottiautolle tarvitaan erillinen patentti

12.04.2016 | Max Lange
Ihmiselle sen tunnistaminen on helppoa – Googlen robottiautolle tarvitaan erillinen patentti

Google on patentoinut robottiautoihinsa vilkkutunnistimen, joka havainnoi ympärillä olevien autojen vilkunkäyttöä ja reagoi siihen.

Google on viime aikoina hakenut useita erilaisia patentteja, jotka liittyvät autonomiseen ajamiseen. Googlen autot tunnistavat vilkkujen lisäksi nyt myös linja-autot sekä mahdolliset tiessä olevat isommat reiät.

Vilkkutunnistimen patenttihakemuksen Google on Autoblogin mukaan tehnyt jo kesäkuussa 2013, mutta se tuli julkiseksi vasta huhtikuussa 2016.

Patentissa autosta eteenpäin osoittava kamera skannaa edellä olevaa liikennettä ja tutkii erityisesti ympärillä olevien autojen takapään valojen väreissä muutoksia. Järjestelmä osaa patentin mukaan erottaa tavallisen vilkun hätävilkuista.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Vilkkutunnistin on tärkeä osa autonomista autoilua varsinkin vielä nyt, jolloin robottiautot ovat vähemmistönä liikenteessä. Vilkun tunnistaminen saattaa ennaltaehkäistä mahdollisia kolareita antamalla autolle lisäsignaaleita ympärillä tapahtuvista asioista.

Tilaa Tuulilasin viikkokirje, joka pitää sisällään automaailman ajankohtaisimmat ja tärkeimmät asiat. Viikkokirje ilmestyy perjantaisin.

Lue uusin Tuulilasi diginä hintaan 4,90.

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.