Inhoatko ruuhkia? Muuta Tampereelle

04.06.2014 | TL-verkkotoimitus
Inhoatko ruuhkia? Muuta Tampereelle

Paikkatieto- ja navigaatioratkaisufirma TomTom on julkaissut vuosittaisen Traffic Index -raporttinsa.

Raportissa perehdytään Euroopan suurimpien kaupunkien viime vuoden liikenteeseen, ja se perustuu yli 10 biljoonaan mittaustulokseen todellisista ajonopeuksista. TomTomin raportti kertoo esimerkiksi kuinka paljon aikaa autoilijat kuluttavat liikenteessä sekä mitkä ajat ja päivät ovat autoilun kannalta pahimpia tai parhaita.

Traffic Index -raportista käy ilmi, että ruuhka pidentää matka-aikaa pääteillä 15 % ja pikkuteillä 25 % normaalisti sujuvaan liikenteeseen verrattuna.

Yrittäessään välttää ruuhkaa pääväylällä autoilijat valitsevat vaihtoehtoisen reitin pikkuteitä pitkin. Samalla heidän matka-aikansa kuitenkin pitenee, sillä liikenneruuhkat pikkuteillä ovat yleensä pahempia kuin pääteillä normaalisti sujuvaan liikenteeseen verrattuna.

Lisäksi autoilijoilla kuluu maailmanlaajuisesti keskimäärin noin 8 työpäivää vuodessa ruuhkissa jumittamiseen. Euroopan ruuhkaisimpien kaupunkien listalla Tukholma on kahdentenatoista ja Helsinki puolestaan sijalla 41.

Tiistai ja keskiviikko hankalia

Suomen ruuhkaisin kaupunki on Helsinki. Kulkiessaan päivittäin 30 minuutin työmatkan autolla helsinkiläiset viettivät noin kahdeksan työpäivän verran ylimääräistä aikaa liikenneruuhkissa vuonna 2013.

Ruuhkasta johtuva lisäys matka-aikaan oli 23 minuuttia tuntia kohti. Helsingissä tiistaiaamut ja keskiviikkoillat olivat autoilun kannalta huonoimmat ajat. Pahimmat ruuhkat koettiin maanantaina 3. maaliskuuta 2013.

Turussa vuoden 2013 ruuhkaisin päivä oli keskiviikko 16. tammikuuta. Turkulaisilla 30 minuutin päivittäiseen työmatkaan tärvääntyi liikenneruuhkien vuoksi noin seitsemää työpäivää vastaava ylimääräinen aika vuodessa. Ruuhkat pidensivät matka-aikaa 18 minuuttia tuntia kohti. Turussa ruuhkaisinta oli keskiviikkoaamuisin ja maanantai-iltaisin.

Tamperelaisilla liikenneruuhkissa kököttämiseen kului raportin mukaan vähiten aikaa, sillä 30 minuutin päivittäiseen työmatkaan autolla tuhraantui vuoden 2013 aikana vajaa viisi työpäivää ylimääräistä aikaa. Ruuhkasta johtuva viivästys tuntia kohti oli Tampereella 11 minuuttia. Tampereella ruuhkaisinta oli tiistaina 8. tammikuuta 2013. Tampereella liikennettä oli eniten tiistaiaamuina ja keskiviikkoiltoina.

Helsingissä ja Turussa perjantaiaamut ja torstai-illat olivat autoilun kannalta parhaita aikoja. Tampereen teillä hiljaisinta on perjantaiaamuisin ja -iltaisin.

Alla on listaus Pohjoismaiden ruuhkaisimmista kaupungeista vuonna 2013 keskimääräisen liikenneruuhkatason mukaan järjestettynä. Prosenttilukuna ilmaistuna 21 % liikenneruuhka merkitsee, että keskivertokuljettajalla esimerkiksi Turussa tai Helsingissä kuluu ruuhka-aikana matkaan 21 prosenttia enemmän aikaa verrattuna niihin vuorokaudenaikoihin, kun tiellä on vähemmän liikennettä.

1. Tukholma, 30 %

2. Oslo, 24 %

3. Stavanger 23 %

4. Trondheim 22 %

5. Turku 21 %

6. Helsinki 21 %

7. Århus 21 %

8. Bergen 20 %

9. Kööpenhamina 19 %

10. Uppsala 18 %

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

11. Göteborg 17 %

12. Malmö 14 %

13. Tampere 12 %

14. Odense 12 %

Euroopan 15 ruuhkaisinta kaupunkia keskimääräisen liikenneruuhkatason mukaan järjestettynä.

1. Moskova 74 %

2. Istanbul 62 %

3. Palermo 39 %

4. Varsova 39 %

5. Rooma 37 %

6. Dublin 35 %

7. Marseille 35 %

8: Paris 35 %

9. Lontoo 34 %

10. Ateena 34 %

11. Bryssel, 34 %

12. Tukholma, 30 %

13. Stuttgart 29 %

14. Napoli 28 %

15. Hampuri 28 %

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.