Jaguarilta ensi vuonna haastaja BMW 5-sarjan ja E-sarjan farkuille

03.10.2016 | Max Lange
Jaguarilta ensi vuonna haastaja BMW 5-sarjan ja E-sarjan farkuille

Jaguar esittelee ensi vuonna farmarimallin nykyisestä XF-mallistaan. Premium-farkkujen suosio Euroopassa on edelleen suurta.

Jaguar paljasti tiedon tulevasta farmarimallista Pariisin autonäyttelyn yhteydessä. Nykyinen XF on ollut tuotannossa jo reilun vuoden, mutta isokonttinen sisarmalli saapuu vasta vuoden 2017 puolessa välissä.

XF-farkusta tullaan tarjoamaan paljon kysyttyä nelivedon ja dieselmoottorin yhdistelmää. Edellisen sukupolven mallissa tällaista voimalinjakokoonpanoa ei ollut tarjolla. Nelivetoiset premium-farkut ovat erityisen suosittuja Alppien alueella Euroopassa, kertoo Automotive News Europe.

XF:n farkkumalli saapuu erittäin kilpailtuun autoluokkaan Euroopassa, jossa mittatikut ovat erittäin kovia. Esimerkiksi juuri äskettäin uudistunut E-sarjan farkku on saanut osakseen paljon ylistystä. Jaguar on hiljalleen ottanut itselleen valtikkaa BMW:ltä aktiivisten kuljettajien autona.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

JATO Dynamicsin tilastojen mukaan premium-segmentissä farkkujen myynti on noin 50 prosentin luokkaa. Sedanien osuus on 44 prosenttia ja viimeiset kuusi prosenttia kuuluvat coupeille ja avoautoille.

Tilaa Tuulilasin viikkokirje, joka pitää sisällään automaailman ajankohtaisimmat ja tärkeimmät asiat. Viikkokirje ilmestyy perjantaisin.

Lue uusin Tuulilasi diginä hintaan 4,90.

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.