Japanilaislehti: Renaultit ja Nissanit valmistetaan kohta samalla tehtaalla – tavoitteena miljardisäästöt

27.01.2014 | TL-verkkotoimitus
Japanilaislehti: Renaultit ja Nissanit valmistetaan kohta samalla tehtaalla – tavoitteena miljardisäästöt

Ranskalainen Renault ja japanilainen Nissan ovat yhdistämässä tuotanto- ja tutkimusosastonsa.

Yhteistyön tiivistämisellä tavoitellaan 400 miljardin Japanin jenin eli noin 2,85 miljardin euron säästöjä, kertoo uutistoimisto Reuters.

Nikkei Business -lehden mukaan molempia yhtiöitä johtava Carlos Ghosn aikoo nimittää johtajan vetämään sekä Renaultin että Nissanin autotuotantoa jo huhtikuussa. Seuraavaksi olisi luvassa uuden johtajan etsiminen molempien yhtiöiden tutkimus- ja tuotekehitysosastoille.

Japanilaislehden mukaan Ghosnin suunnitelmissa on yhtenäistää autojen tuotanto siten, että Nissanin ja Renaultin mallien valmistus onnistuu samoista osista ja yhteisillä tehtailla.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Ensimmäisenä yhteistehtaana toimisi yhtiöiden yhteisomistuksessa oleva Intian tuotantolaitos. Nikkein mukaan uudella tavalla organisoitu tuotanto aloitettaisiin jo vuonna 2015 ja vuoteen 2020 mennessä sama käytäntö olisi voimassa yli kymmenessä maassa.

Nissan ja Renault omistavat kaikkiaan 50 tuotantolaitosta maailman eri puolin. Nissan ei ole kommentoinut japanilaislehden väitteitä.

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.