A-Katsastuksen katsastustilastot 2012

14.03.2013 | TL-verkkotoimitus
A-Katsastuksen katsastustilastot 2012

A-katsastus katsasti viime vuonna noin 830 000 henkilöautoa. Autoista hylättiin ensi yrittämällä 25,1 eli noin neljännes. Yleisin hylkäämiseen johtanut syy olivat jarruviat. Niiden osuus oli kasvanut hieman edellisvuodesta. Vastaavasti alusta- eli ruostevikojen osuus on vähentynyt. Vuonna 2009 niiden osuus oli 6,8 %, nyt vain 4,7 %.

A-Katsastus julkaisee jo viidettä kertaa henkilöautojen malli- ja merkkikohtaisen hylkäystilaston. Selkeää myönteistä kehitystä on nähtävissä alusta- ja korivioissa (ruostevauriot), joiden määrät ovat viidessä vuodessa laskeneet. Tilastotietoa on kerätty myös raskaan liikenteen ajoneuvoista. Sekä henkilöautoissa että raskaan kaluston kohdalla huomio kiinnittyy jarruvikojen määrään.

A-Katsastus katsasti vuonna 2012 noin 830 000 henkilöautoa. Tilastoissa ovat mukana ne autot, jotka on otettu käyttöön vuosina 1996–2007 tai 2009, ja joiden mallista on katsastettu vähintään sata kappaletta. Tilastosta käy ilmi myös autojen keskimääräinen matkamittarilukema. Joidenkin automallien kohdalla esiintyvät poikkeuksellisen pienet lukemat johtuvat viisinumeroisesta matkamittarinäytöstä.

Katsastettujen henkilöautojen viime vuoden hylkäysprosentti oli 25,1. Suurin muutos edelliseen vuoteen verrattuna on jarruihin liittyvissä vioissa, joiden osuus hylkäyksen aiheuttaneista vioista on kasvanut 10,0 %:iin (9,5 % vuonna 2011).

Viidessä vuodessa merkittävin muutos on ruostevaurioiden väheneminen. Kun vielä ensimmäisissä, vuonna 2009 julkaistuissa tilastoissa alustan ja korin vikojen osuus oli 6,8 %, oli vastaava osuus viime vuonna enää 4,7 %. Tämä siitäkin huolimatta, että ajoneuvojen keski-ikä on noussut samana aikana 11,4 vuodesta 12,1 vuoteen, ja havaittujen vikojen määrä sataa katsastusta kohti on lisääntynyt 111 viasta 114 vikaan.

Vuoden 2012 henkilöautojen hylkäystilasto löytyy kokonaisuudessaan A-Katsastuksen verkkopalvelusta, jossa tiedot ovat entistä helpommin saatavilla. Tilastoa voi suodattaa esimerkiksi oman ajoneuvon käyttöönottovuoden, merkin tai mallin mukaan.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Raskaan kaluston ongelmana jarruviat

A-Katsastus katsasti viime vuonna lähes 70 000 raskaan liikenteen ajoneuvoa. Katsastuksissa havaittiin edellisvuosia enemmän vikoja, ja samalla hylkäysten määrä on kasvanut. Tekninen johtaja Hannu Pellikka A-Katsastuksesta pitää kehitystä huolestuttavana.

– Raskaan kaluston tekninen kunto on yleisen liikenneturvallisuuden kannalta tärkeä tekijä. Onnettomuudet, joissa on mukana raskasta kalustoa voivat olla seurauksiltaan vakavia, Pellikka sanoo.

Raskaan kaluston vioissa korostuvat erityisesti jarruihin liittyvät viat. Jarruvikojen yleisyyttä voi Pellikan mukaan selittää sillä, että jarrut ovat mekaanisena komponenttina kulumiselle alttiita, ja raskaiden ajoneuvojen vuotuiset ajomäärät ovat erittäin suuria.

Esimerkiksi kokonaismassaltaan yli 12 000 kg:n kuorma-autoista hylättiin katsastuksessa viime vuonna 28,0 %. Kaikista vioista jarruvikojen osuus oli 31 %. Havaittujen vikojen määrä sataa katsastusta oli 142 vikaa ja katsastettujen kuorma-autojen keski-ikä oli 9,8 vuotta.

– Samansuuntainen kehitys on nähtävissä myös kokonaismassaltaan yli 10 000 kg:n varsinaisten perävaunujen ja puoliperävaunujen tilastoissa. Niidenkin kohdalla yleisin hylkäyssyy ovat jarruihin liittyvät viat, toteaa Pellikka.

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.