Käytetyn tuojan suurin vero 111000 euroa ja pienin 4 euroa maaliskuussa 2013

24.02.2013 | Jorma Viitanen
Käytetyn tuojan suurin vero 111000 euroa ja pienin 4 euroa maaliskuussa 2013

Käytettynä tuotujen henkilöautojen määrä on pudonnut vuoden 2013 ensimmäisellä neljänneksellä 25 % edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Autoveroa kerättiin kuitenkin sievoisesti, sillä veroa määrättiin parhaimmillaan yli 111000 euroa. Mutta edullisimmillaan tuoja pääsi vain 4 euron autoverolla.

Käytettynä tuotujen määrä 1-3/ 2013

Käytettyjen tuonti putosi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 25 % edellisvuodesta. Pudotus oli pienempi kuin uusien autojen markkinoilla. Siitä huolimatta, että käytettyjen tuonnissakin oli melkoinen nousu viime vuoden maaliskuussa juuri autoveromuutoksen alla.

Sekä uusien että käytettynä tuotujen henkilöautojen ensirekisteröintimäärän tänä vuonna nähty pudotus  johtuu suureksi viime vuoden huhtikuussa voimaan tulleesta autoverolain muutoksesta.  Siinä kiristettiin tuntuvasti suuripäästöisten autojen autoveroa.  Etenkin uusia autoja markkinoitiin aktiivisesti ostajille ”verohyödyn” avulla.

Käytettyjen autojen markkinoilla verotusmuutos toi autokaupan varastoihin runsaasti vaihtoautoja, ja markkinoiden painopiste oli uusien autojen myynnissä. Niinpä käytettyjen myynnin vertailu tämän vuoden ensimmäisen ja viime vuoden ensimmäisen vuosineljänneksen välillä sisältää "positiivista vertailuharhaa", kun taas uusien markkinoilla vertailujaksoon sisältyy "negatiivista harhaa".

Vääriä verotuspäätöksiä

Maaliskuun verotuspäätökset sisältävät useita autoja, joiden tuojat varmasti pohtivat valituksen tekemistä saamastaan veropäätöksestä. Tulli soveltaa "ympäristöperusteisesti" autoverolakia. Se katsoo, että nykyistä CO2-pohjaista autoverolakia sovelletaan kaikkiin käytettynä tuotaviin henkilöautoihin riippumatta siitä, milloin auto on ensimmäisen kerran otettu käyttöön.

Valittamiselle on kuitenkin perusteita, jos Suomen markkinoilla on samanlaisia autoja, joiden autovero on niiden ensirekisteröinnin aikana ollut matalampi kuin nykyisessä autoverolaissa määrätty autoveroprosentti.

Tällaista tilannetta käsiteltiin Kouvolan hallinto-oikeudessa talvella. Hallinto-oikeus katsoi, että tuli oli menetellyt väärin. Perusteena tuomiolle oli EY:n tuomioistuimen päätös: Millään perusteella tuontikäytettyyn ei saa määrätä suurempaa veroa kuin on samanlaisessa Suomessa jo olevan auton hinnassa. Tämä koskee myös ympäristösyitä. Niiden perusteellakaan ei saa suojata kotimaan markkinoita tuontikilpailulta.

Tuulilasi-lehden numerossa 5/ 2013 olen haastatellut autoverojuristeja. Petteri Snell totesi, että tulli on hyvin tietoinen siitä, että verotus tehdään virheellisesti. Ei kysymys ole tyhmyydestä. Autoverotus on kuin shakin pelaamista. Snell tietää, kuka voittaa, ja kyllä sen valtiovarainministeriökin tietää. Kunhan pelaavat aikaa.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Kärsijöinä ovat ne, joiden autoista on ilmiselvästi kerätty liikaa autoveroja. Mutta jokaisen on nyt syytä valittaa, sillä vaarana on se, että valtio ei suinkaan muitta mutkitta palauta liikaa maksettuja veroja - varsinkin, jos veropäätöstä koskeva asia on jo vanhentunut.

Tullin sivustolla on selkeästi nähtävissä jokainen autoyksilö, josta tulli on tehnyt veropäätöksen. http://www.tulli.fi/fi/yksityisille/autoverotus/taulukot/autot/au/1303.pdf . Autojen joukossa on mm. useita Jaguareja, joiden ensirekisteröintiajankohta on aikaisempi kuin ympäristöperusteisen autoverolain käynnistyminen Suomessa vuonna 2008.

Käytetyistä tuontiautoista nyt yli puolet dieseleitä

Tämän vuoden tammi-maaliskuussa tuontikäytetyistä on 56 % ollut dieseleitä. Osuus on kasvanut edellisvuoden vastaavasta jaksosta 2 %-yksikköä.

Dieseleinä tuodut käytetyt ovat keski-iältään bensiiniautoja selkeästi nuorempia. Lisäksi dieseleiden CO2-päästöt (177,9 g/km)  ovat pienempiä kuin bensiiniautojen (201,8 g/km), mutta kummankin keskimääräiset päästöt ovat tuntuvasti suuremmat kuin uusissa autoissa.

Suosikkimerkit Mercedes, BMW ja Audi

Tuontikäytettyjen markkinoilla Mercedes, BMW ja Audi ovat edelleen suosituimmat merkit.

Tulli julkaisee myös tietoja dieseleiden ja bensiiniautojen suosituimmista mallisarjoista. Koska saman mallisarjan autojen moottorikoko ja ikä voi tuntuvasti vaihdella, tullin tilastoissa esitetty autojen CO2-päästöä kuvaava tieto ei anna tarkkaa kuvaa mallisarjojen CO2-päästöistä.

Koska tullilla on jokaisesta verotetusta autoyksilöstä tieto sen CO2-päästöstä, tullin pitäisi esittää julkaisemissaan tilastoissan myös tieto jokaisen auton CO2-päästöstä. EY:n tuomioistuimen vaatimus on, että verotustiedot annetaan siinä muodossa, että kaikilla on mahdollisuus arvioida päätösten perusteella, kannattaako auto hankkia Suomen markkinoilta vai jostakin muualta EU-alueelta. Tullin kuukausikohtainen tilasto ei sisällä tietoa CO2-päästöstä. Nämä tiedot, tullilla kuitenkin on.

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.