Kesä alkaa poliisin tehovalvonnalla – tämä päivä on vaarallisin

30.05.2014 | TL-verkkotoimitus
Kesä alkaa poliisin tehovalvonnalla – tämä päivä on vaarallisin

Poliisi kertoo valvovansa tehostetusti rattijuopumuksia koko maassa kesäkuun ensimmäisellä viikolla.

Rattijuopumusvalvontaviikko on osa Euroopan liikennepoliisiverkoston (TISPOL) Euroopan laajuista valvontaoperaatiota.

Kesällä alkoholionnettomuuksien määrät kääntyvät nousuun.

"Onnettomuudet painottuvat viikonloppuihin ja etenkin lauantait korostuvat tilastoja tarkasteltaessa. Vuorokaudenajoista yöllä kello kahden ja kuuden välillä ajetaan eniten alkoholikolareita ja vastaavaksi aamuseitsemän ja iltapäivä kello 14:n välillä vähiten", kertoo poliisiylitarkastaja Risto Lammi Poliisihallituksesta.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Valvontaa suunnataan riskiajankohtien lisäksi myös käynnistyneeseen mökkiliikenteeseen.

Kuluvan vuoden tammi-huhtikuussa poliisin tietoon tulleiden rattijuopumusten kokonaismäärä on pysynyt lähes samana kuin edellisenä vuonna.

Törkeiden tapausten määrä on laskenut 7,4 prosenttia. Toisaalta niin sanottujen tavallisten rattijuopumusten määrä on kasvanut 8,8 prosenttia.

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.