Kevyesti kahdella pyörällä – tällaista Toyotaa et olekaan ennen nähnyt

26.10.2013 | Timo Nurmi
Kevyesti kahdella pyörällä – tällaista Toyotaa et olekaan ennen nähnyt

Toyotan Winglet on himoshoppailijan unelma ostoskeskuksessa kiertämiseen.

Laitteen päälle nouseminen arveluttaa hieman, koska se huojahtaa aika lailla, kun koko vartalon paino laskeutuu sille. Tunne katoaa miltei saman tien, sillä laite löytää tasapainon nopeasti. Pieni rungon kallistus eteenpäin, ja vehje alkaa liikkua. Kallistelemalla rungon yläpäässä olevaa ohjaustankoa sivusuunnassa kulkine kääntyy ketterästi.

Toyotan robottilaboratoriossa Japanissa kokeiltavanamme oleva laite on kuin monien tuntema Segway, mutta pienempi ja kevytrakenteisempi. Ulkonäkö ja perusrakenne on sama: pieni jalkataso, josta kohoaa ohjaustangoksi levenevä varsi kädensijoineen. Tämä Wingletiksi nimetty vekotin on kuitenkin tarkoitettu kevyempään käyttöön kuin Segway. Toyotan edustajat listasivat käyttökohteiksi vaikkapa isot ostoskeskukset. Wingletin pieni rengaskoko ja muukin toteutustapa viittaavatkin lähinnä sisäkäyttöön suunniteltuun kulkuneuvoon.

Kuva: Suurimman Wingletin paino on noin 12 kg, ja sen toimintamatkaksi latauksella ilmoitetaan noin 10 km. Tyhjän akun lataus täyteen kestää noin tunnin, mutta 80-prosenttinen lataustaso saavutetaan 15:ssä minuutissa. Laitteen maksimivauhti on noin 6 km/h, mikä on tuntuvasti vähemmän kuin Segwaylla. Toyotan mukaan Winglet kykenee liikkumaan hetkellisesti 20 asteen ylämäkeen ja ylittämään kahden sentin korkuisia kynnyksiä.

Wingletistä on kehitelty useita versioita, joista tällä kertaa oli kokeiltavana kaksi. Pienempi niistä on todella kompakti ja vaatinee käyttäjältään hieman enemmän totuttelua tai luontaisesti hyvää tasapainoaistia. Siinä ei ole pitkää pystysuuntaista vartta, vaan laite yltää vain suunnilleen käyttäjänsä polvien korkeudelle. Sirkuksen temppupyörältä näyttävä laite liikkui Toyotan edustajan ohjastamana esittelytilaisuudessa todella näppärästi. Paljon harjoittelua takana...

Nämä pyörillä varustetuilta ruohotrimmereiltä näyttävät ajokit eivät ehkä ole tulevaisuudessakaan kaupallisesti kovin merkittäviä Toyotalle. Wingletkin on ensiesitelty jo vuosia sitten, mutta varsinaista kaupallistamista ei vielä ole tehty. Yhtiö on kuitenkin päättänyt olla mukana robottibisneksessä, jossa bisnesmahdollisuudet kasvavat mm. väestön ikääntymisen takia. Lupaavimpia robottien uusia käyttöalueita ovat esimerkiksi vanhusten ja vammaisten kotihoito ja avustavat työt hoitolaitoksissa.

Toyota esittelikin Wingletin lisäksi mm. hiukan Tähtien sota -elokuvassa esiintyneen R2D2:n näköistä robottia, joka auttoi käyttäjäänsä pikku askareissa. Robotin ohjaaja pyysi sitä noutamaan hyllyltä tuotteita ja tuomaan ne pöydälle. Homma kävi hieman verkkaisesti, mutta virheettä. Robotti nouti niin kahvalla varustetun muovilaatikon kuin sylinterimäisen lääkepurkinkin. Lopuksi se esitteli taitojaan poimimalla lattialle pudonneen postikortin. Käsiosaan asennetun imukupin avulla robo poimi kortin siististi lattialta.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Roboteissa käytettävä hahmontunnistus ja muu tekniikka on hyödynnettävissä myös autojen kehittyvissä varusteissa, joten Toyotan kiinnostus sitä kohtaan on loogista.

Kuva: Toyota esitteli myös HSR:ää (Human Support Robot). Tämä veijari osaa esimerkiksi noutaa lääkkeitä tai juomaa käyttäjälleen. Robotin tarkoitus on auttaa esimerkiksi liikuntarajoitteisia ihmisiä selviytymään pidempään kotonaan. Nivelöidyn käsivarren ansiosta se yltää melko korkealle.

 

 

 

 

 

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.