KHO antoi viranomaisille keppiä: Tulli joutuu muuttamaan autoverotuskäytäntöjään

19.12.2014 | TL-verkkotoimitus
KHO antoi viranomaisille keppiä: Tulli joutuu muuttamaan autoverotuskäytäntöjään

Tulli valmistelee korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun edellyttämät muutokset ja toimintaohjeet autoverotukseen. Kyseessä on helpotus käytetyn auton tuojille.

Käytettyjen henkilöautojen verotuksessa käyttöönotettavat vertailuveroprosentit ja niiden perusteet tullaan julkaisemaan Tullin internet-sivuilla.

Ratkaisun edellyttämien muutosten takia käytettyjen ajoneuvojen verotusten käsittelyajat voivat pidentyä lähiviikkojen aikana. Tulli tiedottaa toimenpiteistä tarkemmin viikolla 3/2015.

Autoverolakia muutettiin vuoden 2008 alusta siten, että henkilöautojen autoveroprosentin suuruus porrastettiin auton ominaishiilidioksidipäästöjen (polttoaineen ominaiskulutus) perusteella.

Lakia säädettäessä katsottiin laajasti, että Euroopan unionin tuomioistuimen vuonna 2006 Unkarin autoverosta antaman ratkaisun mukaan vertailua vastaavasta uudesta ajoneuvosta kannetun veron osuuteen ei olisi tarpeen tehdä tilanteessa, jossa jäsenvaltio ottaa käyttöön uuden veron tai muuttaa olemassa olevan veron verokantaa tai määräytymisperustetta.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

KHO:n tuore päätös tarkoittaa sitä, että joidenkin käytettynä tuotavien autojen verotuksessa ei voida soveltaa voimassa olevan lain mukaista veroprosenttia. Veroa määrättäessä on varmistettava, että Suomeen toisesta jäsenvaltiosta tuotavasta autosta ei peritä autoveroa enempää kuin Suomessa jo rekisteröidyissä autoissa on veroa jäljellä.

Tämän vuoksi menettely, jossa tuontiauton autovero määrättiin hiilidioksidipäästöjen perusteella tekemättä syrjivyysarviointia, katsottiin unionin oikeuden vastaiseksi.

Päätöksellä ei ole vaikutusta käytettyjen tuontiautojen arvonmääritykseen eikä siten niiden verotusarvoihin. 

Tulli muistuttaa verovelvollisia siitä, että vuonna 2011 annettujen ensiverotuspäätösten muutoksenhakuaika päättyy 31.12.2014.

Tilaa Tuulilasin viikkokirje, joka pitää sisällään automaailman ajankohtaisimmat ja tärkeimmät asiat. Viikkokirje ilmestyy perjantaisin.

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.