Kuinka käy Alfa Romeon? – viivästyttää tuotelanseerauksia ja vähentää myyntitavoitteita

28.01.2016 | Max Lange
Kuinka käy Alfa Romeon? – viivästyttää tuotelanseerauksia ja vähentää myyntitavoitteita

Alfa Romeo ja sen emomerkki FCA ovat ilmoittaneet, että italialaismerkin suuria tavoitteita ei ehditä saavuttaa ajoissa. Uusien mallien julkistus viivästyy peräti kahdella vuodella.

Alfa Romeon alkuperäisessä suunnitelmassa merkin piti julkistaa peräti kahdeksan uutta mallia vuoteen 2018 mennessä. Sen lisäksi tavoitteeksi oli asetettu vuodelle 2018 peräti 400 000 myytyä autoa. Nyt kovat myyntitavoitteet on jätetty kokonaan pois, kertoo Automotive News Europe.

Kahdeksan uuden automallin kerrotaan saapuvan nyt vasta vuodeksi 2020. Esimerkiksi kovasti odotetun Giulian lanseerausta on jouduttu lykkäämään teknisiin ongelmiin vedoten. Giulia QV:n piti tulla markkinoille jo vuoden 2015 lopulla. Näillä näkymin lanseeraus tapahtuu kesäkuussa 2016.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Alfa Romeon tuleva katumaasturi, joka perustuu Giuliaan, on tulossa joko loppuvuonna 2016 tai alkuvuonna 2017, kertoo Alfa Romeo suunnitelmissaan. Lisäksi italialaisilta on ainakin luvassa iso sedan, crossover sekä porrasperä vuoteen 2020 mennessä.

Tilaa Tuulilasin viikkokirje, joka pitää sisällään automaailman ajankohtaisimmat ja tärkeimmät asiat. Viikkokirje ilmestyy perjantaisin.

Lue uusin Tuulilasi diginä hintaan 4,90.

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.