Liikenne- ja viestintäministeriö: Liikenteelle paljon lisärahoitusta

11.08.2017 |
Liikenne- ja viestintäministeriö: Liikenteelle paljon lisärahoitusta

Liikenne- ja viestintäministeriö ehdottaa hallinnonalalleen 3,37 miljardin euron määrärahoja vuodelle 2018. Lisäystä vuoden 2017 varsinaiseen talousarvioon on 144 miljoonaa euroa.

Liikenneverkolle ehdotetaan 2,0 miljardia euroa, liikenteen tukemiseen ja ostopalveluihin 212 miljoonaa euroa, viestintäpalveluihin ja -verkkoihin sekä viestinnän tukemiseen 523 miljoonaa euroa, liikenteen viranomaispalveluihin 56 miljoonaa euroa, hallintoon ja toimialan yhteisiin menoihin 495 miljoonaa euroa sekä sää-, meri- ja ilmastopalveluihin 45 miljoonaa euroa.

Liikenne- ja viestintäministeriön talousarvioehdotus vuodelle 2018 on tehty pääsääntöisesti valtiontalouden vuosien 2018-2021 vahvistettujen kehysten mukaisesti.

Liikenne- ja viestintäministeriön budjettiehdotus on noin 43 miljoonaa euroa valtiovarainministeriön ehdotusta suurempi. Erotus johtuu siitä, että kaikki LVM:n ehdottamat väylähankkeet eivät sisälly hallituksen julkisen talouden suunnitelmaan vuosille 2018–2021, eivätkä siten myöskään VM:n ehdotukseen. VM:n ehdotus ei sisällä myöskään määrärahoja yleisen edun kanavien uutis- ja ajankohtaistoiminnan tukeen eikä LVM:n ehdottamaa määrärahaa laituri-investointien toteuttamiseen Varsinais-Suomessa.

Väylänpidossa panostetaan erityisesti liikenneväylien kuntoon ja laatuun. Liikenneverkon ylläpitoon eli perusväylänpitoon ehdotetaan osoitettavaksi 1,4 miljardia euroa. Tästä määrärahasta 453 miljoonaa euroa on hallituksen strategisten kärkihankkeiden korjausvelan vähentämiseen kohdennettua rahoitusta. Tavoitteena on korjausvelan kasvun taittuminen. Hallituksen korjausvelkaohjelmassa painottuvat korjausvelan hallinta, asiakkaiden tarpeet niin elinkeinoelämän kuin yksittäisten ihmisten näkökulmasta sekä digitalisaatio ja uudet palvelut.

Uusia väylähankkeita käynnistyy

Kehittämisinvestointeihin osoitetaan 505 miljoonaa euroa. Liikenne- ja viestintäministeriö ehdottaa, että vuonna 2018 käynnistetään kuusi uutta kehittämishanketta: Kehä I Laajalahden kohta (20 milj. euroa), Länsimetron jatkeen liityntäliikennejärjestelyt (7 milj. euroa), Vuosaaren meriväylä (12,5 milj. euroa), valtatie 4 Kirri-Tikkakoski (139 milj. euroa), Kokkolan meriväylä (45 milj. euroa) ja Hailuodon kiinteä yhteys (76 milj. euroa). Valtiovarainministeriö ehdottaa, että näistä hankkeista käynnistetään Kehä I Laajalahden kohta, Länsimetron jatkeen liityntäliikennejärjestelyt ja Vuosaaren meriväylä.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Kehä I Laajalahden kohta –hanke liittyy Raide—Jokeri-pikaraitiotien toteuttamiseen. Raide—Jokeri on yksi pääkaupunkiseudun tärkeimmistä poikittaisista joukkoliikennehankkeista ja keskeinen toimenpide, jolla parannetaan kestävien kulkutapojen palvelutasoa. Hanke mahdollistaa Raide—Jokeri -hankkeen toteuttamisen suunnitelmien mukaisesti koko matkalle Helsingin Itäkeskuksesta Espoon Keilaniemeen. Hankkeen myötä sujuvoitetaan liikennettä korvaamalla tasoliittymiä eritasoliittymällä, sekä parantamalla liikenteen turvallisuutta eritasoratkaisuilla niin ajoneuvo- kuin kevyen liikenteenkin osalta. Määrärahatarve vuonna 2018 on 2 miljoonaa euroa.

Länsiväylää parannetaan

Länsimetron jatkeen liityntäyhteydet -hankkeelle ehdotetaan 7 miljoonan euron sopimusvaltuutta ja 7 miljoonan euron määrärahaa. Länsiväylä toimii Matinkylään ulottuvan Länsimetron liityntäliikenteen runkoreittinä. Länsimetron toinen vaihe Matinkylästä Kivenlahteen jatkaa raideliikenteeseen tukeutuvaa maankäytön kehityskäytävää Lounais-Espooseen. Metrojärjestelmään siirtyminen aiheuttaa muutoksia joukkoliikenteen liityntäasemilla ja niiden ympäristöissä. Hankkeella turvataankin metron liityntäliikenteen sujuminen ja tuetaan joukkoliikenteen kulkumuoto-osuuden kasvua. Samalla Länsiväylän liikenteen sujuvuus ja turvallisuus paranevat ja häiriöherkkyys vähenee.

Vuosaaren meriväylä -hankkeen kokonaiskustannusarvio on 25 miljoonaa euroa, joka jakaantuu puoliksi valtion ja Helsingin Sataman kesken. Hankkeeseen on tarkoitus hakea TEN-tukea, jonka suuruudeksi arvioidaan yhteensä 5 miljoonaa euroa. Hankkeen tavoitteena on turvata sataman konttialusliikenteen toimintaedellytykset tulevaisuudessa alusten koon kasvaessa. Lisäksi hanke varmistaa Äänekosken biotuotetehtaan kustannustehokkaat vesikuljetukset. Määrärahatarve vuonna 2018 on 1 miljoona euroa.

Valtatie 4 Kirri—Tikkakoski–hankkeen tavoitteena on parantaa liikenneturvallisuutta ja liikenteen sujuvuutta. Hanke parantaa myös Jyväskylän, Tikkakosken lentokentän ja Äänekosken välisiä liikenneyhteyksiä ja näin edesauttaa alueiden maankäytön kehittymistä. Lisäksi hanke on tärkeä tulevien biotuotteiden raaka-ainekuljetusten varmistamiselle. Edelleen hankkeessa toteutuu puolustusvoimain muutostarpeita Tikkakosken lentoaseman kohdalla. Määrärahatarve vuonna 2018 on 10 miljoonaa euroa.

Kokkolan meriväylä -hanke parantaa Kokkolan sataman kautta kulkevan tavarakuljetusten kuljetustaloutta. Hankkeen toteutukseen liittyvät myös sataman syvennys- ja laajennustyöt, joiden suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa Kokkolan satama. Määrärahatarve vuonna 2018 on 20 miljoonaa euroa.

Hailuodon kiinteä yhteys -hankkeessa korvataan nykyinen lauttaliikenteellä toimiva yhteys Hailuotoon rakentamalla kiinteä yhteys. Hankkeen tavoitteena on varmistaa turvallinen ja toimiva liikenneyhteys Hailuodon ja mantereen välillä, lyhentää matka-aikoja, parantaa elinkeinotoiminnan ja Hailuodon maankäytön kehitysedellytyksiä. Uusi kiinteä yhteys sisältää pengertien ja kaksi siltaa. Optiovuodet nykyiselle lauttayhteyssopimukselle päättyvät vuonna 2021. Myös nykyisten alusten käyttöikä on päättymässä. Lauttaliikenteen jatkuminen edellyttäisi lisäinvestointeja. Määrärahatarve vuonna 2018 on 8 miljoonaa euroa.

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.