Lisävarusteesta tulee Yhdysvalloissa pakollinen

01.04.2014 | TL-verkkotoimitus
Lisävarusteesta tulee Yhdysvalloissa pakollinen

Yleensä lisävarustelistalta tai varustepaketeista löytyvä peruutuskamera on Yhdysvalloissa pian pakollinen varuste uusissa autoissa.

Liikenneministeriön päätöksellä kamera on löydyttävä mallivuoden 2019 autoista. Virallinen linjaus kuuluu, että toukokuusta 2018 lähtien kaikissa alle 4 500 kiloa painavissa autoissa on oltava tutka.

Yhdysvalloissa loukkaantuu vuosittain 15 000 ihmistä ja kuolee 210 ihmistä peruutusonnettomuuksissa. Uhrit ovat usein pieniä lapsia tai vanhuksia, joten peruutuskameroiden uskotaan vähentävän onnettomuuksia. Yhdysvaltain liikenneturvallisuusviraston (NHTSA) laskelmien mukaan näin pelastetaan jopa 69 henkeä vuodessa.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Peruutuskamerapakosta on väännetty jo vuosia ja alun perin sitä kaavailtiin tulevaksi voimaan jo tänä vuonna.

Autovalmistajien pelätessä lisäkuluja annettiin muutokselle lisäaikaa. Arvioiden mukaan peruutuskameran asentaminen tosin maksaa sopivalla näytöllä varustettuun autoon vain 45 dollaria (vajaat 33 euroa) ja näytöttömiin automalleihin 142 dollaria (reilut 103 euroa).

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.