Lotus sai Britannian hallitukselta miljoonien piristysruiskeen

26.11.2013 | TL-verkkotoimitus
Lotus sai Britannian hallitukselta miljoonien piristysruiskeen

Urheiluautovalmistaja Lotus on saanut Britannian hallituksen kasvurahastolta reilun 10 miljoonan punnan eli noin 12 miljoonan euron lainan paikallisia tutkimus- ja tuotekehityshankkeitaan varten.

Tuen turvin Lotus luo uusia työpaikkoja 313 henkilölle ja lähtee kehittämään uusia automalleja.

Aiemmin tänä vuonna Lotuksen omistaja DRB-HICOM kertoi antavansa brittimerkille rahoitusta 100 miljoonan punnan (noin 119 miljoonaa euroa) edestä.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Tuki on osa kolmivuotissuunnitelmaa, jonka avulla liiketoimintansa kanssa takkuileva Lotus yritetään saada nousukiitoon.

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.