Maakaasua myös tavallisilla korteilla

30.12.2014 | Tapio Ketonen
Maakaasua myös tavallisilla korteilla

Gasumin maakaasuasemilla on voinut tankata vain yhtiön omilla GasCard-luottokorteilla. Nyt tankkaus onnistuu muillakin maksuvälineillä.

Maakaasuautot ovat olleet pääsääntöisesti paikallisessa käytössä, ja käyttäjinä ovat olleet yritykset. Niinpä hieman hankala maksujärjestely ei tähän saakka ole ollut ongelma.

Nyt kuitenkin kaasuautoja on alkanut tulla myös yksityiskäyttöön, ja autojen toimintamatkakin on kasvanut. Niinpä on nähty puutteeksi se, ettei kaasutankkausta Gasumin asemilla ole voinut maksaa muuten kuin Gasumilta saatavalla GasCard-kaasukortilla.

Kuluneen syksyn aikana Gasum on uudistanut kaasuasemiensa korttiautomaatteja. Uudistus on tehnyt mahdolliseksi maksamisen GasCardin lisäksi myös kotimaisilla pankki- ja Visa Electron -korteilla sekä MasterCard ja Visa-luottokorteilla.

Muilla Suomen kaasutankkausasemilla maksaminen onnistuu seuraavasti:

Hamina ja Mäntälä (St1 -asemat):

  • - käteinen
  • - pankki- ja luottokortti

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Forssa (Envorin -asema):

  • - laskutus
  • - EG Biogas Station -tankkauskortti

Joutsa (Joutsan Ekokaasu):

  • - pankki- ja luottokortti

Laukaa (Metener-asema):

  • - käteinen
  • - Metener-kaasukortti

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.