Meksikosta uusi saksalaisen autoteollisuuden keskus?

24.06.2014 | TL-verkkotoimitus
Meksikosta uusi saksalaisen autoteollisuuden keskus?

Saksalaisessa mediassa on pyörinyt huhuja, että Daimler ja BMW kaavailevat uusia autotehtaita Meksikoon.

Tietojen mukaan BMW 3-sarjalaista olisi tarkoitus valmistaa Yhdysvaltojen eteläisessä naapurimaassa, samoin kuin kompaktiluokan Mercedeksiäkin, kertoo Auto Zeitung. Kummatkaan automerkit eivät halua vielä vahvistaa tietoja virallisesti.

Saksalaisen Manager Magazinin mukaan ensimmäisten uusien Bemareiden pitäisi rullata tuotantolinjalta vuoden 2016 loppupuoliskolla tai alkuvuodesta 2017. Päätökset uusien tehtaiden rakentamisesta tehtäneen seuraavan parin viikon aikana.

BMW on jo kauan kaavaillut uutta tehdasta NAFTA-alueelle, johon kuuluvat Yhdysvallat, Kanada ja Meksiko. Meksikossa työvoimakustannukset olisivat huomattavasti alemmalla tasolla kuin muissa Pohjois-Amerikan valtioissa.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Daimlerilla on jo Meksikossa kuorma- ja linja-autojen tuotantolaitos, josta merkki on saanut hyviä kokemuksia. Huhuissa mukana ovat myös Renault-Nissan, joka on suunnittelemassa seuraavaa kompaktiluokan autonvalmistusta yhdessä Daimlerin kanssa.

BMW kertoi alkuvuodesta laajentavasta Etelä-Carolinassa olevan Spartanburgin tehtaan laajentamisesta. Kyseisellä tehtaalla on valmistettu BMW:n isoja katumaastureita.

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa.

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.