Mercedesiltä tulossa vetykäyttöinen tuotantomalli vuonna 2017 – perustunee GLC-katumaasturiin

15.01.2016 | Max Lange
Mercedesiltä tulossa vetykäyttöinen tuotantomalli vuonna 2017 – perustunee GLC-katumaasturiin

Mercedes-Benz on vahvistanut Autocarille, että he ovat valmistelemassa vetykäyttöisen katumaasturin lanseerausta lähiaikoina. Polttokennoautolle luvataan noin 500 km toimintamatkaa.

Autocarille tiedon vahvisti Mercedesin R&D-pomo Thomas Weber Detroitin autonäyttelyssä. Paljastus tapahtui haastattelussa, jossa toimittaja oli kysynyt Weberiltä merkin menettäneen asemansa johtavana vetyautojen kehittäjänä.

Toyotalla, Hyundailla ja pian myös Hondalla on kaikilla jo tuotantovalmis polttokennoauto markkinoilla. Weberin mukaan Mercedes valmistelee tällä hetkellä polttokennoauton lanseerausta.

Weberin mukaan polttokennoautot ovat kehittyneet voimakkaasti viime aikoina ja etenkin vedystä sähköä tuottava laitteisto on pienentynyt huomattavasti. Mercedesin tuleva vetyauto heijastaa uusinta kehityskulkua ja teknologiaa.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Weber vahvisti haastattelussa myös, että merkin täyssähköauto on vahvasti kehitteillä. Tässä vaiheessa ei ole tietoa, mihin malliin täyssähköauto perustuisi. Sen hän kuitenkin kertoi, että sähköauton toimintamatka tulisi olemaan noin 400–500 km.

Tilaa Tuulilasin viikkokirje, joka pitää sisällään automaailman ajankohtaisimmat ja tärkeimmät asiat. Viikkokirje ilmestyy perjantaisin.

Lue uusin Tuulilasi diginä hintaan 4,90.

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.