Mitä ihmettä? – Ensin pienennetään moottoreita, nyt suurennetaan!

17.10.2016 | Max Lange
Mitä ihmettä? – Ensin pienennetään moottoreita, nyt suurennetaan!

Autonvalmistajat joutuvat pitkään kestäneen downsizing-trendin jälkeen taas kasvattamaan polttomoottorien kokoa, jotta ne pääsisivät tulevista päästömittauksista läpi.

VW:n päästöskandaali on aiheuttamassa eurooppalaiselle autoteollisuudelle mitä kummallisimpia seurauksia. Pian Euroopassa voimaan astuvat aiempaa tiukemmat päästömittaukset aiheuttavat sen, että nykyiset pienet turbomoottorit eivät uusissa testeissä enää pärjää. Vastauksena tähän autonvalmistajat joutuvat kasvattamaan moottorien iskutilavuutta.

Autonvalmistajat ovat vuosikymmenen verran järjestelmällisesti pienentäneet moottorien iskutilavuutta ja korvaamalla menetetyn tehon moderneilla turboahtimilla. Automotive News Europen lähteiden mukaan autonvalmistajat joutuvat tekemään nyt kalliin u-käännöksen. Pienimpien moottoreiden koon odotetaan kasvavan noin 30-prosentilla nykyisestä.

Uudet tien päällä tehtävät ja aiempaa realistisemmat päästömittaukset tulevat paljastamaan sen, että downsizing-moottoreissa on paljon puutteita. Automotive News Europen mukaan VW, Renault ja GM ovat kaikki kuoppaamassa seuraavan kolmen vuoden aikana nykyisiä hyvin myyviä pienten autojen perusmoottoreita. Muiden valmistajien odotetaan seuraavan pian perässä.

Moottorien iskutilavuuksien kasvattaminen aiheuttaa myös sen, että aiempaa tiukempien hiilidioksidipäästötasojen saavuttaminen on entistäkin vaikeampaa. Tämä tulee muuttamaan autonvalmistajien painopistettä pistokehybrideihin sekä sähköautoihin.

Renaultin voimalinjoista vastaava johtaja Alain Raposo kertoi Pariisissa, että tekniikat, joilla aiemmin pienennettiin moottorien iskutilavuuksia, ei enää auta päästötasojen laskemisessa. ”Olemme saavuttaneet downsizingin rajat”, jatkaa Raposo.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Kolmisylinteriset ja turboahdetut pikkuturbot loistavat nykyisissä päästötesteissä, joissa moottorin kuormitus ja rasitus ovat hyvin alhaisia, mutta todellisuudessa tilanne on hyvin toisenlainen. Autonvalmistajat, viranomaiset ja ympäristöjärjestöt ovat kaikki olleet aiheesta tietoisia, mutta asialle ei ole tehty mitään.

Ensi vuodesta alkaen uudet automallit joutuvat käymään aiempaa tiukemman NOx-päästötestiruljanssin läpi, mutta vasta 2019 kaikkien autojen on läpäistävä testit. Kaksi vuotta myöhemmin voimaan astuvat uudet testit hiilidioksidipäästöille.

Automotive News Europen mukaan esimerkiksi pienten dieselmoottorien turbot tuottavat typenoksidipäästöjä, jotka ovat jopa 15-kertaiset sallittuihin rajoihin nähden.

Tilaa Tuulilasin viikkokirje, joka pitää sisällään automaailman ajankohtaisimmat ja tärkeimmät asiat. Viikkokirje ilmestyy perjantaisin.

Lue uusin Tuulilasi diginä hintaan 4,90.

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.