Miten robottiautolle kävisi suomalaisessa lumipyryssä?

24.09.2015 | Max Lange

Automatisoitu ajaminen ja robottiautot herättävät varmasti paljon kysymyksiä ja epäilyjä. Tuulilasi pääsi haastattelemaan Boschin asiantuntijaa, ja kysyimme, mitä robottiautolle kävisi lumipyryssä.

Automatisoitu ajaminen on tulossa vääjäämättömästi tulevaisuuden autoihin, ja Bosch on jo pitkään ollut tämän teknologian etulinjalla. Boschin sensoreita ja erilaisia automatisoituja järjestelmiä on käytössä lähes kaikkien autonvalmistajien autoissa. Bosch kehittää nykyään myös täysin omaa automatisoidun ajamisen järjestelmää, joka on riippumaton nykyisistä autonvalmistajista.

 

Automatisoitu ajaminen ei ole vielä nykypäivää, mutta sen ensimmäinen vaihe, puoliautomaattinen ajaminen, ei ole kaukana. Siinä auto ottaa tehtäväkseen vain osan kuljettajan ajotehtävistä. Tällaisia ovat esimerkiksi nopeuden automaattinen säätely ja maantiellä kaistalla itsestään pysyminen.

Boschin Chassis Systems Control –toimialajohtajan, Gerhard Steigerin mukaan puoliautomaattiseen ajamiseen on olemassa jo tarvittavat sensorit sekä teknologia. Haastavin osuus Steigerin mukaan on kuitenkin hypätä tästä vaiheesta ylöspäin kohti täysin automatisoitua ajamista.

Ongelmat eivät myöskään ole niinkään teknologiassa, vaan enemmänkin lakipykälissä ja vastuukysymyksissä. Robottiautojen on myös samalla voitettava ihmisten luottamus, mikä sekään ei ole helppo tehtävä.

Lähtökohtana ylivarovaisuus

Halusimme hieman haastaa Steigeria hypoteettisella tulevaisuuden ajotilanteella, joka on talvisessa Suomessa kuitenkin varsin yleinen. Mitä robottiautolle kävisi sankassa lumipyryssä?

Gerhard Steiger painottaa heti alkuun, että robottiauto olisi paljon turvallisempi kuljettaja kuin ihminen, eikä ottaisi minkäänlaisia turhia riskejä. Tämä on automatisoidun ajamisen lähtökohta kaikkiin mahdollisiin tilanteisiin.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Täysautomaattinen robottiauto osaisi mitä luultavimmin tarkistaa säätiedotteen, ja pyrkiä estämään mahdollisen ajomatkan jo sen perusteella. Jos liikenteeseen on luvattu erittäin liukasta keliä, matkaan lähdettäisiin ehkä jonakin toisena ajankohtana.

Jos nyt kuitenkin matka taitettaisiin voimakkaassa lumipyryssä, niin mitä silloin tapahtuisi? Steiger yrittää valaa luottamusta minun toteamalla, että he testaavat autojansa Arjeplogissa Ruotsissa, jossa on erittäin talviset ja hankalat olosuhteet. Bosch käyttää esimerkiksi omissa sensoreissaan pientä lämmitintä, jonka pitäisi sulattaa mahdolliset lumi- tai jääpeitteet pois sensorin pinnalta.

Jos kuitenkin ajon aikana jokin sensori peittyisi esimerkiksi lumesta, lähtökohtana on, että siihen liitetty järjestelmä otetaan pois käytöstä, kertoo Steiger. Tällöin tietenkin auto hidastaisi vauhtia, koska kaikki auton toiminnot eivät ole käytössä. Jos autossa on vielä perinteiset rattiohjaimet, saattaa auto antaa tällöin vastuun takaisin kuljettajalle.

Jos robottiautossa ei ole enää rattia ja polkimia, ja tarpeeksi moni sensori lakkaa toimimasta, pysähtyy auto itse tienvarteen, ja matkanteko päättyy siihen. Tämä skenaario ei tietenkään ole mukava suomalaisessa erämaassa ja kovassa pyryssä.

Steigerin mukaan tällaista tilannetta ei pitäisi edes robottiautojen kohdalla päästä sattumaan, koska robottiauto ei ota riskejä. Se ei lähde ajamaan runsaassa lumisateessa mihinkään, eikä se aja ylinopeutta liukkaalla kelillä, kuten ihminen saattaisi tiedostaen tai tiedostamatta tehdä.

Vastaus otsikossa esitettyyn kysymykseen on jotakuinkin seuraavanlainen: Robottiautolle ei luultavimmin käy yhtään mitään, koska se ei edes lähtökohtaisesti suostu lumipyryssä liikkumaan.

Tilaa Tuulilasin viikkokirje, joka pitää sisällään automaailman ajankohtaisimmat ja tärkeimmät asiat. Viikkokirje ilmestyy perjantaisin.

Lue uusin Tuulilasi diginä hintaan 4,90.

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.