Mitsun jättihybridi on hitti

05.02.2014 | TL-verkkotoimitus
Mitsun jättihybridi on hitti

Mitsubishin pistokehybridimallin Outlander PHEV:n ennakkokysyntä on ollut vilkasta.

Autoa on myyty Suomessa jo 79 kappaletta, vaikka mallin varsinainen lanseeraus on vasta huhtikuussa.

PHEV oli ladattavista hybrideistä eniten rekisteröity automalli Suomessa tammikuussa, ja kaikki Suomeen toimitetut autot on myyty toistaiseksi loppuun.

Autoa saadaan Suomeen lisää maaliskuussa lanseerauksen alla.

Outlander PHEV on ensimmäinen sarjatuotannossa oleva nelivetoinen sähköauto, jonka polttomoottorin avulla voi ladata ajoakkua.

”Outlander PHEV on otettu erityisesti yritysautomarkkinoilla hyvin vastaan. Alhaisten päästöjen ansiosta (44 g/km) asiakas voi säästää autoverossa jopa lähes 7 000 euroa perusversioon verrattuna”, sanoo Mitsubishin maahantuonnista vastaavan Delta Motor Groupin johtaja Miska Tammelin tiedotteessa.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

”Auton ominaisuuksista ei tarvitse kuitenkaan tinkiä. Neliveto yhdistettynä alhaiseen kulutukseen (1,9 l/100 km) tekee Outlander PHEV:stä työsuhdeautoilijan kannalta houkuttelevan valinnan.”

Mitsubishin vuosi alkoi muutenkin vahvasti. Merkin ensirekisteröinneissä kasvua oli tammikuussa 58,6 prosenttia viime vuoteen verrattuna.

PHEV:n ohella kysytty malli on ollut ASX-katumaasturi, jota rekisteröitiin tammikuussa 127 kappaletta.

Tuulilasin numerossa 3/2014 valitaan ekoautovertailussa vuoden ekoauto 2014. Myös Mitsubishi Outlander PHEV on vertailussa mukana.

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.