Mopoautojen suosio kasvaa kohisten – moninkertainen onnettomuusriski

14.04.2014 | TL-verkkotoimitus
Mopoautojen suosio kasvaa kohisten – moninkertainen onnettomuusriski

Mopoautoille tapahtuvista liikenneonnettomuuksista käynnistetään laajempi tutkimus.

Mukaan otetaan kaikki henkilövahinkoon johtaneet onnettomuudet, joissa mopoauto on ollut osallisena. Kenttätyön tekevät maamme alueelliset liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat.

Tavoitteena on selvittää erityisesti mopoauto-onnettomuuksien riskien erityispiirteet. Tältä pohjalta on mahdollista tehdä tarvittavia parannusehdotuksia. Tutkinnassa kiinnitetään huomiota mm. kuljettajan ikään, ajokokemukseen ja ajo-oikeuteen, turvavöiden käyttöön sekä mopoauton kuntoon, passiiviseen turvallisuuteen ja mahdolliseen viritykseen.

”Perusteellista lisätietoa onnettomuuksista ja niiden taustoista tarvitaan kovasti,” sanoo onnettomuustutkinnan johtaja Kalle Parkkari Liikennevakuutuskeskuksesta.

"Mopoautoilu on melko uusi ilmiö eikä niille tapahtuvista onnettomuuksista ole juurikaan tutkimustietoa.”

Mopoautoilla moninkertainen onnettomuusriski

Mopoautojen määrä on kasvanut voimakkaasti viime vuosina. Vuoden 2013 lopussa niitä oli noin 8 000 kpl. Määrä on lisääntynyt tuhannen kappaleen vuosivauhtia.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Vakuutusyhtiöt korvasivat liikennevakuutuksista vuonna 2012 yhteensä 735 mopoautovahinkoa, joissa 2 kuoli ja 146 hengelle sattui henkilövahinkoja. Onnettomuuksista 430 oli mopoautoilijan aiheuttamia ja 305 onnettomuudessa mopoauto oli onnettomuuden vastapuolena.

Samana vuonna korvattiin mopojen liikennevahinkoja yhteensä 4 988 kpl, joista 3 563 kpl oli mopoilijan aiheuttamia. Kaikista mopovahingoista 2 837 oli henkilövahinkoja.

Ajoneuvokantaan ja vakuutusten määrään suhteutettuna vuonna 2012 mopoautoille tapahtui 88 liikennevahinkoa tuhatta mopoautoa kohden. Vastaava luku mopoilla oli 21 liikennevahinkoa tuhatta mopoa kohden ja henkilöautoilla 31 liikennevahinkoa tuhatta henkilöautoa kohden.

Mopoautojen liikennevahinkoihin suhteutettu määrä oli siis yli nelinkertainen mopoihin verrattuna ja lähes nelinkertainen henkilöautoihin verrattuna.

Henkilövahingoissa suhdeluvut olivat lähempänä toisiaan: mopoautoilla 17 henkilövahinkoa tuhatta mopoautoa kohden, mopoilla 13 ja henkilöautoilla hieman alle 5 henkilövahinkoa tuhatta ajoneuvoa kohden.

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.