Myös kilpa-autot voivat tarvita liikennevakuutuksen

07.07.2014 | TL-verkkotoimitus
Myös kilpa-autot voivat tarvita liikennevakuutuksen

Vaikka kilpa-auton ainoa käyttötarkoitus olisi suljetulla radalla, saattaa se kuitenkin tarvita liikennevakuutuksen.

Liikennevakuutus on lakisääteinen velvoite moottoriajoneuvoille. Vakuutusvelvollisuus koskee lähtökohtaisesti myös kilpa-autoja kaikissa nopeuslajeissa – esimerkiksi rallissa, jokamiesluokassa ja kartingissa.

Ainoa poikkeus, jossa liikennevakuutusta ei tarvitse ottaa, on ajoneuvon käyttäminen yksinomaan eristetyllä alueella.

- Liikenteestä eristetty alue tarkoittaa sitä, että alue on eristetty esimerkiksi aidoilla ja kaiken muun liikenteen pääsy on estetty aukottomalla vartioinnilla.  Käytännössä esimerkiksi motocross- tai mikroautoradat ovat harvoin liikennevakuutuslain tarkoittamalla tavalla eristettyjä alueita. Myöskään varikkoalueet eivät yleensä ole eristettyjä, Liikennevakuutuskeskuksen lakimies Visa Kronbäck kertoo.

Jos ajoneuvoa käytetään eristetyn alueen lisäksi teillä tai piha-alueilla, ajoneuvolle täytyy ottaa liikennevakuutus. Käytännössä liikennevakuutus on siis otettava lähes poikkeuksetta.

Moottoriurheilussa käytettävät ajoneuvot ovat usein rekisteröimättömiä, mutta sekään ei poista vakuuttamisvelvollisuutta.

Korvattavuus riippuu vakuutuksesta

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Liikennevakuutus kattaa eristämättömillä rata-alueilla tapahtuneita vahinkoja, kilpailutilanteissa tarvitaan muuta lajikohtaista vakuutusturvaa.

­- Liikennevahinko korvataan aina moottoriajoneuvon liikennevakuutuksesta, jos vahinko on tapahtunut liikenteessä ja aiheutuneeseen vahinkoon on syy-yhteys. Sen sijaan liikenteestä eristetty kilpailualue ei ole liikennevakuutuslain piirissä, eikä vahinkoja korvata liikennevakuutuksesta, korvauspäällikkö Antti Tuulensuu Liikennevakuutuskeskuksesta selventää.

Eri vakuutusten vaihtoehdot ja kattavuus kannattaa selvittää omasta vakuutusyhtiöstä.

Faktalaatikko

  • Kilpa-autoilla tulee olla liikennevakuutus, poikkeustilanteita ei juuri ole.
  • Usein tarvitaan myös lajiliiton edellyttämä lisenssivakuutus.
  • Lakisääteisiä ja pakollisia vakuutuksia voidaan täydentää vapaaehtoisella tapaturmavakuutuksella.
  • Liikenteestä eristetty kilpailualue ei ole liikennevakuutuslain piirissä.
  • Liikennevakuutus korvaa henkilövahinkoja ja syyttömän osapuolen omaisuusvahinkoja.

Liikennevakuutuskeskus

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa.

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.