Näille neljälle liikennehankkeelle hallitus esittää miljoonia

21.05.2014 | TL-verkkotoimitus
Näille neljälle liikennehankkeelle hallitus esittää miljoonia

Hallitus päätti osana vuosien 2015–2018 julkisen talouden suunnitelmaa 600 miljoonan euron kasvuohjelmasta, jonka vipuvaikutukset nousevat miljardiluokkaan.

Tiistaina käsittelemässään lisätalousarvioesityksessä tehtiin sen myötä noin 200 miljoonan euron määrärahalisäykset alkuperäiseen talousarvioon nähden.

Lisätalousarvioesityksen myötä budjettitalouden tuloarvio vuodelle 2014 on 47,5 miljardia euroa ja menoarvio 54,6 miljardia euroa. Alijäämä on siten arviolta noin 7,1 miljardia euroa.

Valtionvelan arvioidaan olevan vuoden 2014 lopussa noin 49 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen.

Eduskunnan käsittelyyn lisätalousarvioesitys menee torstaina.

Liikenneinfraan panoksia

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Perusväylänpidon kriittisimmän liikenneinfrastruktuurin vahvistamiseen hallitus ehdottaa 5 miljoonaa euroa. Rahat kohdistettaisiin muun muassa päällysteiden ja huonokuntoisten siltojen kunnostamiseen.

Maantie 100 Hakamäentiellä olevan Metsämäentien sillan uusimiseen ehdotetaan 8,5 miljoonan euron määrärahaa. EU:n TEN-tuen osuus siitä olisi 2,5 miljoonaa euroa.

Kantatie 52:n parantamiseen Salon kohdalla ehdotetaan 6 miljoonaa euroa. Lisäksi hanketta on tarkoitus rahoittaa työllisyysperusteisella investointituella noin 1,8 miljoonalla eurolla.

Valtatie 8 Luostarinkylän eritasoliittymän rakentamiseen Rauman kohdalle ehdotetaan 3 miljoonaa euroa ja lisäksi siihen on tarkoitus myöntää työllisyysperusteista investointitukea noin 3 miljoonaa euroa.

Valtatie 6 Taavetti−Lappeenranta aloitusta aikaistetaan. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 76 miljoonaa euroa ja vuoden 2014 määrärahaksi ehdotetaan 1,5 miljoonaa euroa.

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.