Näin ohitat turvallisesti

17.10.2013 | TL-verkkotoimitus
Näin ohitat turvallisesti

Yli puolet suomalaisista mieltää riskinoton ohituksissa lisääntyneen, vaikka liki 70 prosenttia kokee, ettei itse ota tarpeettomia riskejä ohittaessaan, ilmenee Liikenneturvan selvityksestä.

 Liikenneturva kehottaa kuljettajia punnitsemaan ohitustarpeen tarkkaan ja kertaamaan turvallisen ohituksen pelisäännöt.

Ohitustilanteessa ollaan useimmiten vastaan tulevien kaistalla. Lakitekstiä lainaten ajokaistaa saa vaihtaa tai ajoneuvoa siirtää sivusuunnassa vain, kun siitä ei aiheudu vaaraa muulle liikenteelle.

Lähestyvän liikenteen nopeutta on vaikea arvioida, joten ohittaessa on varmistuttava siitä, että tie on selvä riittävän pitkältä matkalta. Jos ohituspäätöksen teon jälkeen huomaakin erehtyneensä, on ohittamisesta osattava myös luopua ja palata takaisin omalle kaistalle.

”Ohitustarve tulee aina harkita tarkkaan. Ohituksesta saatava ajallinen hyöty on usein varsin vähäinen, mutta ohitukset voivat aiheuttaa vaaratilanteita ja hankaloittaa liikennevirran sujuvuutta", sanoo Liikenneturvan koulutusohjaaja Toni Vuoristo.

"Jos kuljettaja ajautuu jatkuvasti tilanteisiin, jossa kokee ohittamisen tarpeelliseksi, on syytä tarkistaa oma ajonopeus. Toisen ajoneuvon ohittaminen ei myöskään anna erillislupaa hetkellisellekään ylinopeudelle.”

Turvallisen ohituksen pelisäännöt:

  • Seurata takana tulevaa liikennettä ja varmistaa riittävä näkyvyys.
  • Aloittaa ohittaminen riittävän etäältä ohitettavasta.
  • Kertoa ohitusaikeesta suuntamerkkiä vilkuttamalla. Vilkkua näytetään myös omalle kaistalle palatessa.
  • Siirtyä ohituskaistalle ja palata sieltä loivalla liikkeellä.
  • Ajaa ohituskaistalla niin pitkään, että näkee taustapeilistä ohitettavan ajoneuvon kokonaisuudessaan.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Myös oikealta ohi

Ajoneuvo ohitetaan vasemmalta puolelta, pääsääntöisesti myös moottoritiellä

”Lähtökohtaisesti ohitus suoritetaan aina vasemmalta puolelta. Moottoritiellä oikealta ohittamisessa on kyse enemmänkin jonossa kulkemisen yhteydessä tapahtuvasta ohi ajamisesta. Jos kuljettaja siirtyy moottoritiellä oikealle kaistalle ohitustarkoituksella, niin tilanne muuttuu kyseenalaisemmaksi”, Vuoristo pohtii.

Moottoritiellä ajettaessa on muistettava, että tielle liittyjä tulee kolmion takaa ja tällä on väistämisvelvollisuus. Kiihdytyskaistalta tulijan on sopeutettava oma nopeutensa turvallisen siirtymisen edellyttämäksi. Tämä tarkoittaa myös riittävää etäisyyttä edellä ajavaan.

Liikenne on yhteispeliä. Ruuhkassa omalla kaistalla pysyminen ehkäisee niin sanotun haitariliikkeen syntymistä ja vähentää sitä kautta peräänajojen riskiä.

”Moottoritiellä ajava voi omalla toiminnallaan varmistaa vetoketjuperiaatteen toimivuuden myös liittymien kohdalla pitämällä riittävästi etäisyyttä edellä kulkevaan”, Vuoristo kertaa.

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.