Nissan lopettamassa pienen tila-autonsa Noten tuotannon – tilalle Micra

07.10.2016 | Max Lange
Nissan lopettamassa pienen tila-autonsa Noten tuotannon – tilalle Micra

Laskevan tila-autokysynnän vuoksi Nissan aikoo lopettaa Noten tuotannon ensi keväänä, kertoo Automotive News Europe.

Notelle ei aiota tuoda korvaajaa, ja Pariisissa julkistettu uusi Micra ottaa Noten paikan japanilaismerkin mallistossa Euroopassa. Uuden Micran suunnittelussa on keskitytty aiempaa parempiin sisätiloihin, jolloin auto voisi ottaa Noten paikan merkin mallistossa.

Nissanin Euroopan toimintojen myynti- ja markkinointijohtajan, Guillaume Cartierin mukaan kolmen eri automallin tarjoaminen samassa luokassa vain sekoitti ostajia. Nissanilla on siis jatkossa tarjolla b-segmentissä Euroopassa Micra ja pieni katumaasturi Juke, kertoo Automotive News Europe.

Cartier lyttää myös edellisen sukupolven Micran. Hänen mukaansa tuo auto oli enemmänkin vain kulkuväline paikkojen välillä kuin tunteita herättävä auto. Uuden Micran hinnat tulevat olemaan myös korkeammat kuin edeltäjäsukupolvessa.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Pienten tila-autojen luokka on kääntynyt laskuun tuntuvasti viime vuosina. Huippuvuosista kyseisen segmentin myynti on laskenut melkein puolella Euroopassa. Note on myös JATO Dynamics statistiikan mukaan ollut Nissanin heikoiten myynyt volyymimalli Euroopassa, kertoo ANE.

Tilaa Tuulilasin viikkokirje, joka pitää sisällään automaailman ajankohtaisimmat ja tärkeimmät asiat. Viikkokirje ilmestyy perjantaisin.

Lue uusin Tuulilasi diginä hintaan 4,90.

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.