Nissanin toisen sukupolven Leafin hinnat selvisivät − Suomessa maaliskuussa 2018

03.10.2017 | Max Lange
Nissanin toisen sukupolven Leafin hinnat selvisivät − Suomessa maaliskuussa 2018

Nissan on paljastanut odotetun toisen sukupolven Leafin hinnan Suomessa. Sähköauton hinnat starttaavat aluksi 39 300 eurosta.

Leafin myynti aloitetaan rajoitetulla Leaf 2.Zero -mallilla, jonka mukaan sisällytetään Nissanin uusi ProPilot-puoliautonominen järjestelmä. Aloitusmallin tilauskirjat avattiin tänään 3. lokakuuta, ja ensimmäiset autot toimitetaan asiakkaille maaliskuussa 2018.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Aloitusmallin hinnaksi on kerrottu 39 300 euroa, mikä on varsin korkea hinta siihen nähden, että esimerkiksi Yhdysvalloissa Leafia myydään 29 000 dollarilla. Aloitusmalli on kuitenkin varusteltu erittäin kattavasti. Listahinnaltaan uutuusmalli on kuitenkin suurin piirtein linjassa vanhan 30 kWh Leafin kanssa. Sen paremmin varustellut mallit maksavat hieman yli 40 000 euroa.

Nissan on myös kertonut, että vuoden 2019 alussa se tuo markkinoille isommalla akulla ja tehokkaammalla sähkömoottorilla varustetun Leafin. Nyt markkinoille tulevassa Leafissä on 40 kWh akusto.

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.