Nokian Renkaille jälleen miljoonien mätkyt – yhtiö hakee muutosta

22.01.2014 | TL-verkkotoimitus
Nokian Renkaille jälleen miljoonien mätkyt – yhtiö hakee muutosta

Verohallinnon verotuksen oikaisupäätöksen mukaan Nokian Renkaat on velvollinen maksamaan verovuosilta 2008-2010 lisäveroja, veronkorotuksia ja korkoja yhteensä 73,3 miljoonaa euroa.

Maksut on suoritettava helmikuussa 2014. Verottajan vaatimasta summasta 51,0 miljoonaa euroa on lisäveroja ja 22,3 miljoonaa on veronkorotuksia ja korkoja.

Verovuodelta 2007 verottaja vaati jo aiemmin Nokian Renkailta lisäveroja, veronkorotuksia ja korkoja yhteensä 26,9 miljoonan euron edestä.

Yhtiö kirjaa verottajan vuosilta 2007-2010 vaatiman yhteissumman 100,3 miljoonaa euroa kokonaisuudessaan vuoden 2013 tilinpäätökseen ja tulokseen.

Verohallinnon päätös ei vaikuta Yhtiön osingonjakoon. Yhtiön hallitus tulee esittämään yhtiökokoukselle vähintään edellisvuoden tasolla olevaa osinkoa per osake vuodelta 2013.

Mikäli muutoksenhaku hallinto-oikeudessakaan ei johda verotuspäätöksen kumoamiseen Konsernin yhteisöverokannan arvioidaan nousevan seuraavien 5 vuoden aikana aiemmin ilmoitetusta 17 prosentista maksimissaan 22 prosenttiin.

Taustaa Verohallinnon päätökselle

Konserniverokeskuksen verovuosiin 2007-2011 kohdistuneessa siirtohinnoittelua koskevassa verotarkastuksessa tutkittiin Nokian Renkaat Oyj:n ja sen tytäryhtiöiden välisten liiketapahtumien markkinaehtoisuutta.

Päätöstä koskien verovuotta 2011 ei ole vielä saatu. Verohallinto toteaa verovuosien 2007-2010 verotuksen oikaisupäätösten perusteluissa yhtiön siirtohinnoittelun olleen markkinaehtoista kaikkien muiden paitsi venäläisten tytäryhtiöiden kanssa.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Nokian Renkaiden mukaan Verohallinto on sivuuttanut Venäjän modernin ja tehokkaan tuotantolaitoksen ja koko Venäjän kattavan myynti- ja jakeluverkoston merkityksen Venäjän liiketoiminnan menestykselle.

Verohallinnon mukaan Venäjän-tehdas on vähäriskinen sopimusvalmistaja. Verohallinto on päättänyt, että merkittävä osa Venäjän tytäryhtiöiden tuloksesta tulee lisätä Nokian Renkaiden verotettavaan tuloon Suomessa. Yhtiön mukaan tämä johtaa käytännössä tulon kahdenkertaiseen verotukseen, mikä on vastoin voimassaolevia verosopimuksia.

Nokian Renkaat hakee muutosta päätökseen

Nokian Renkaat Oyj kertoo noudattaneensa siirtohinnoittelussa kulloinkin voimassa ollutta verolainsäädäntöä ja OECD:n ohjeistusta.

yhtiö muistutata, että edellinen suoritettu verotarkastus päättyi verovuoteen 2006, eikä Verohallinto toimittamassaan verotarkastuskertomuksessa esittänyt oikaisuja yhtiön ja sen jo tuolloin Venäjällä toimineiden tytäryhtiöiden väliseen siirtohinnoitteluun.

Yhtiö on laatinut noudattamastaan siirtohinnoittelujärjestelmästä siirtohinnoitteludokumentoinnin, jonka Verohallinto on sivuuttanut verotarkastuksessa. Yhtiö pitää Verohallinnon päätöstä perusteettomana ja aikoo hakea muutosta päätökseen jättämällä oikaisuvaatimuksen verotuksen oikaisulautakuntaan ja tarvittaessa jatkaa valitusprosessia hallinto-oikeudessa.

Yhtiö tulee myös tarvittaessa vaatimaan toimivaltaisia viranomaisia neuvottelemaan oikaisusta seuraavan kahdenkertaisen verotuksen poistamisesta. Yhtiö harkitsee lisäksi erillisen prosessin käynnistämistä Verohallinnon ja verotarkastajien verotarkastuksessa käyttämien menettelytapojen laillisuuden selvittämiseksi.

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.