Nopeusrajoitukset nousevat ensi viikolla

26.03.2014 | TL-verkkotoimitus
Nopeusrajoitukset nousevat ensi viikolla

Talvi- ja pimeän ajan alennetut nopeusrajoitukset poistetaan tänä vuonna koko maassa yhdenmukaisesti viikon 14 aikana.

Tarkoituksena on, että kaikkialla Suomessa on siirrytty kesänopeuksiin huhtikuun ensimmäisellä viikolla, kertoo Liikennevirasto.

 Nopeusrajoitusmerkit on tarkoitus vaihtaa ensi viikon keskiviikon ja torstain (3.–4.4.2014) aikana. Jos sää- ja keliolosuhteiden ennustetaan pysyvän huonoina tai muuttuvan sellaisiksi, kesäisiin nopeusrajoituksiin siirtymistä voidaan paikallisesti myöhentää.

Talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoitukset on poistettava koko maassa viimeistään huhtikuun loppuun mennessä.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Myös tien kunto otetaan huomioon nopeusrajoituksien vaihtamisessa. Tarvittaessa alennetut rajoitukset jätetään voimaan sellaisissa tienkohdissa, joissa liikennemerkein varoitetaan huonokuntoisesta päällysteestä ja päällysteen kunto sitä edellyttää.

Tieosilla, joilla on vaihtuvat nopeusrajoitusmerkit, kesäisiä nopeuksia on voitu käyttää valoisaan aikaan ja hyvissä keliolosuhteissa maaliskuun alusta alkaen.

Pääteillä talven ajaksi 80 kilometriin tunnissa alennetut nopeusrajoitukset palautetaan 100 kilometriin tunnissa. Moottoriteillä nopeusrajoitus nostetaan 120 kilometriin tunnissa lukuun ottamatta tieosuuksia, joilla on pysyvästi alempi rajoitus.

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.