Oho! – Porsche myllää mallinimiään: Boxsterista ja Caymanista jatkossa 718

10.12.2015 | Max Lange

Porsche on kertonut muuttavansa Boxsterin ja Caymanin mallinimiä mallivuodelle 2016. Samalla selvisi, että 718 Caymanin ja Boxsterin moottorit ovat jatkossa turbonelosia.

718-mallinimen uumoiltiin aiemmin kuuluvan Porschen tulevalle pienelle urheiluautolle, mutta kyseinen projekti ilmeisesti on kuopattu myöhemmin, tai spekulaatiot olivat vääriä. 718-nimellä kunnioitetaan Porschen pientä 1950-luvulla ajanutta nelisylinteristä kilpa-autoa.

718 Boxsterin ja 718 Caymanin uudelle moottoriversiolle on siis haettu oikeutusta merkin historiasta. Vanhat kuusisylinteriset bokserimoottorit saavat siis väistyä uusien turboahdettujen nelisylinteristen bokserimoottorien tieltä.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Porsche muuttaa jatkossa 718-mallisarjan hinnoittelua niin, että avokattoisesta Boxsterista tulee malliston hinnakkaampi mallin, samoin kuin 911-sarjassa. Moottoritehoiltaan Boxster puolestaan tuodaan samalle tasolle Caymanin kanssa, kertoo Porsche.

Tilaa Tuulilasin viikkokirje, joka pitää sisällään automaailman ajankohtaisimmat ja tärkeimmät asiat. Viikkokirje ilmestyy perjantaisin.

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.