Onko renkaan nopeusluokka suhteessa auton suorituskykyyn?

22.03.2002 |
Onko renkaan nopeusluokka suhteessa auton suorituskykyyn?

Autoon saa Suomessa asentaa sen rakenteellista nopeutta alemmat, vähintään Q-nopeusluokan renkaat, kunhan merkintä tästä löytyy ohjaamosta. Merkinnäksi ei kelpaa mikä tahansa teipillä kiinnitetty paperilappu. Koska rengassarjan hinnat ovat eri nopeusluokissa erisuuruisia, kannattaa miettiä omaa budjettia. Suurin sallittu nopeus on Suomessa 120 km/h, T-luokkalainen riittää valtaosalle autoilijoita mainiosti.

Kuten testin alussa kerroimme, emme saaneet Michelin maahtantuojalta testirenkaita tähän testiin, koska T-nopeusluokan renkaat olivat testiautoon liian vaatimattomat.

Asia ei ole kuitenkaan ihan näin yksioikoinen. Seuraavassa se, mitä laki asiasta sanoo.

Euroopan yhteisön direktiivi 92/83 määrää, että autoon on asennettava sen huippunopeutta vastaavat renkaat. Tähän on kuitenkin Suomen lainsäädännössä annettu poikkeus kesärenkaiden osalta.Liikenneministeriön päätöksen nro 779 auton rakenteiden muuttamisesta 10. pykälän 5. momentissa sallitaan autoon asennettavaksi sen rakenteellisesti sallittua suurinta nopeutta alemman nopeusluokan renkaat. Vaihtaminen on sallittu silloin, kun autoon asennettavat renkaat ovat vähintään Q-nopeusluokkaa ja auton ohjaamoon on kuljettajalle helposti näkyvään paikkaan pysyvästi kiinnitetty kilpi tai tarra, josta käy selvästi ilmi suurin sallittu renkaiden rajoittama nopeus.

 

Eli edellä sanottu lain määräus lyhykäisyydessään rautalangasta väännettynä tarkoittaa Suomessa: autoon saa asentaa vähintään Q-nopeusluokan renkaat, kunhan merkintä tästä löytyy ohjaamosta. Merkinnäksi ei kelpaa teipillä kiinnitetty paperilappu. Lain täyttäviä tarroja saa mm. rengasliikkeistä. Tarra tarvitsee näkyvän paikan.Toinen hyvä kysymys eri nopeusluokkien välisessä luokkataistelussa koskee sitä, mikä on auton virallisissa papereissa oleva renkaiden nopeusluokitus ja onko se missään suhteessa auton huippunopeuteen. Kuluttajalle asialla on merkitystä paitsi renkaan ominaisuuksissa myös siinä, että alemman nopeusluokan renkaat ovat edullisemmat ostaa.

Virallisissa papereissa olevalle renkaiden nopeusluokitukselle ei välttämättä löydy vastinetta auton huippunopeudesta. Esimerkiksi Tuulilasin kesärengastestin koko 195/65 R 15 riittäisi autojen huippunopeuden puolesta T-luokkalaisena 73:lle Suomessa myynnissä olevalle automallille. Kuitenkin T-luokka on virallisissa papereissa valittuna vain 17 mallissa.

Astetta suurempi H-luokan rengas on valittuna 38:aan näistä autoista, 18 autoon on leimattu jopa V-luokan rengas. Samanlainen suuntaus pätee H-luokan renkaisiin. Tässä koossa H-luokan rengas riittäisi 92 autolle, mutta vain 44:ssä on virallisissa tiedoissa H-luokkalainen ja muissa suuremman nopeusluokan rengas.

Skoda Octavia kuuluu niihin autoihin, jossa koko mallistossa on moottorin koosta riippumatta samat V-nopeusluokan renkaat. Huippunopeuden puolesta niitä vaatisivat vasta turboversiot.

Aiheesta löytyy esimerkki toisinkin päin, ei tosin tässä samaisessa koossa. Kaksilitraiselle Ford Focukselle tarjotaan taulukoissa T-luokan rengasta, vaikka ilmoitettu huippunopeus on 201 km/h. Itse asiassa kaikkiin Focuksiin on tuo samainen T-luokan rengas.

Koskettaako renkaan nopeusluokka myös tavallista autoilijaa?

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Mitä tämä renkaan nopeusluokituksella ja auton rakenteellisella huippunopeudella on tekemistä tavallisen autoilijan kanssa? Olemmeko tulossa tilanteeseen, jossa rengasliikkeet myyvät autoon vain siihen virallisten paperien mukaan kuuluvia renkaita? Tekeekö päätöksen renkaiden ostaja vai rengasliikkeen myyjä?

Periaatteessa rengasliikkeiden pitäisi myydä autoon vähintään auton rakenteellista huippunopeutta vastaavat renkaat, mutta asiakas saa toki itse valita renkaansa. Toisaalta tuotevastuupykälien mukaan rengasliikkeillä on vastuunsa. Lyhyesti: vaikka papereissa lukee auton rengaskoon perässä V, mutta auton huippunopeus on 190 km/h, saa alle asentaa T-luokan renkaat.

Rengassarjojen hinnat ovat eri nopeusluokissa erisuuruisia. Kannattaa siis miettiä omaa budjettia. Koska suurin sallittu nopeus on Suomessa 120 km/h, T-luokkalainen riittää valtaosalle autoilijoita mainiosti. Ulkonäkö on sitten asia erikseen.

Onko renkaan nopeusluokituksella ylipäänsä mitään merkitystä?

Kyllä nopeusluokituksilla merkityksensä on. Korkeamman nopeusluokan renkaat on suunniteltu suuremmille nopeuksille ja suuremmille sivuttaisvoimille. Ja kaarteissa sekä mutkaisilla teillä tiukemmin kanttailtaessa jäykempi renkaan sivu takaa vakaamman käytöksen. Siitä syystä voi olla aivan perusteltua päätyä ajatukseen suuremman nopeusluokan renkaista, vaikka T-luokkalaisella tulisi lain puitteissa toimeen.

Mikä sitten on syynä siihen, että valmistajat eivät valitse renkaita, jotka suoraan täsmäävät auton huippunopeuden kanssa? No, onhan helpompaa ottaa malliston samaa rengaskokoa käyttäviin autoihin samat renkaat, kuin tyypittää mallistoon usean eri nopeusluokan renkaita. Lisäksi renkaan valinnalla saa hienosäädettyä auton ajo-ominaisuuksiakin.

Miten renkaan luokka luetaan?

 

Otetaan esimerkiksi Tuulilasin kesärangastestissä käyttämä testikoko195/65 R15 91T:Sen merkinnät tarkoittavat seuraavalaisia asioita: 195 = renkaan poikkileikkauksen leveys65 = renkaan poikkileikkaussuhde (profiilisuhde),joka on renkaan sivun korkeuden (h) suhde poikkileikkaukseen (s) eli h/s = 0,65R = radial (rakennekoodi; muita vaihtoehtojaB = puolivyö, D tai puuttuva merkintä = ristikudosrengas15 = vanteen nimellishalkaisija tuumina91 = kuormitustunnus; kertoo, mikä on suurin sallittu pyöränkuorma (tässä tapauksessa 615 kg)T = nopeussymboliYleisimmät autonrenkaissa olevat ECE-sääntöjen mukaiset nopeussymbolit ja niitä vastaavat suurimmat sallitut nopeudet Kirjain suurin sallittu nopeus km/h Q 160 T 190 H 210 V 240 W 270 Y 300 Z >240

Oskari Pentti

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.