Opetuslupa haastaa taas autokoulun

02.01.2014 | TL-verkkotoimitus
Opetuslupa haastaa taas autokoulun

Vuodenvaihteessa voimaan tullut lakiuudistus toi opetuslupaopetuksen takaisin varteenotettavaksi vaihtoehdoksi autokouluopetuksen rinnalle. Opetuslupaopettajaa ja -oppilasta ei enää velvoiteta osallistumaan autokoulussa järjestettäville yhteistunneille.

Opetusluvalla voi jatkossa antaa kokonaisuudessaan ajokortin hankkimiseen tarvittavan perusopetuksen. Muutos koskee myös jo myönnettyjä opetuslupia.

”Käytännössä muutos laskee opetuslupaopetuksen hintaa huomattavasti, mikä toivottavasti lisää tämän opetusmuodon suosiota”, toteaa Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin tieliikennejohtaja Sami Mynttinen tiedotteessa.

Opetuslupien määrä romahti viime vuonna

Trafi kertoo panostavansa opetuslupaopettajien teoriakokeen kehittämiseen, jotta se tukisi entistä paremmin opettamista.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Opetuslupa on viraston mukaan tehokas muoto oppia turvalliseksi kuljettajaksi.

Trafin viime keväänä julkaisemassa tutkimuksessa, jossa tarkasteltiin vuoden 2011 mopokorttiuudistuksen vaikutuksia, havaittiin mm. että opetuslupaopetusta pidettiin vähintään yhtä hyvänä kuin autokouluopetusta.

Vuonna 2013 opetuslupia henkilöautokortin opettamiseen oli myönnetty marraskuun loppuun mennessä noin 2 500, kun niitä vuonna 2012 myönnettiin reilut 9 500. Moni opetuslupaa harkinnut on saattanut tarkoituksella odottaa vuodenvaihdetta ja lakiuudistuksen voimaantuloa.

Trafi on koonnut nettisivuilleen infopaketin opetusluvasta.

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.