Poliisin tehotarkkailu iskee – skrabaa lasisi kunnolla

03.02.2014 | TL-verkkotoimitus
Poliisin tehotarkkailu iskee – skrabaa lasisi kunnolla

Lounais-Suomen poliisilaitos kertoo suuntaavansa valvontansa alkavalla viikolla ajoneuvojen kuntoon sekä erityisesti jäisiin ja huurteisiin tuulilaseihin.

Poliisi muistuttaa, että teillä liikkuu talvisin runsaasti autoja, joiden tuulilasi ja sivulasit ovat niin jäisiä tai lumisia, että kuljettaja ei autostaan ulos näe.

Liian moni lähtee liikkeelle puhdistamatta auton laseja lainkaan ja jotkut autot muistuttavatkin poliisin mukaan liikkuvia igluja. Jäinen tuulilasi on kuitenkin merkittävä turvallisuusriski liikenteessä.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Huono näkyvyys vaikeuttaa havaintojen tekoa ja erityisesti nyt, kun päivä alkaa pidentyä, ja alhaalta paistavan auringon säteet heijastuvat huonosti puhdistetusta tuulilasista, on syytä olla tarkkana.

Jos poliisi tapaa liikenteessä auton, jonka kuljettaja ei ole huolehtinut riittävästi ajoneuvonsa tuulilasin tai sivulasien puhdistamisesta, niin tapauksesta riippuen seuraamuksena on huomautus, rikesakko tai rangaistusvaatimusilmoitus. Joka tapauksessa matka keskeytyy siksi aikaa, että lasit on puhdistettu, Poliisi toteaa tiedotteessaan.

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.