Romutuspalkkiokokeilu lupauksia herättävä – ”ennuste saattaa jopa ylittyä”

10.08.2015 | TL-verkkotoimitus
Romutuspalkkiokokeilu lupauksia herättävä – ”ennuste saattaa jopa ylittyä”

Romutuspalkkiokokeilu on vauhdittanut autojen kierrätystä ja uusien autojen myyntiä. Autoliikkeiltä kerättyjen tietojen mukaan romutuspalkkiokokeilun aikana on 10.8. mennessä kertynyt 1 130 uuden auton tilausta.

Henkilöautojen romutustodistuksia kirjoitettiin heinäkuussa 6 434 kappaletta, mikä on 22,5 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana. Vuoden alusta lukien romutustodistuksia on kirjoitettu 31 381.

”Ensimmäiset luvut kertovat siitä, että romutuspalkkiokokeilu on otettu erittäin hyvin vastaan ja kannustanut kuluttajia kierrättämään vanhoja romutusikäisiä autoja.  Kampanjan tavoitteena on uudistaa iäkästä autokantaamme ja siten parantaa liikenneturvallisuutta sekä säästää ympäristöä”, toteaa Trafin tietojohtaja Juha Kenraali.

”Autoala arvioi ennen kampanjan alkua, että romutuspalkkio lisää tänä vuonna uusien autojen kauppaa 3 000–5 000 kpl. Mikäli romutuspalkkion hyödyntäminen jatkuu vilkkaana, näyttää siltä, että ennuste saattaa jopa ylittyä”, sanoo Autotuojat ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio.

Kun romutuspalkkioihin varattu 3 miljoonaa euroa on käytetty, sen jatkaminen edellyttää eduskunnan hyväksymää lisätalousarviota, toteaa Juha Kenraali.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Romutuspalkkiokokeilun aikana 1.7.–31.12.2015 kuluttaja saa 1500 euron alennuksen uudesta autosta, kun romuttaa yli 10 vuotta vanhan auton ja ostaa tilalle uuden auton, jonka CO2-päästöt ovat enintään 120 g/km tai jonka käyttövoimana on joko kokonaan tai osittain korkeaseosetanoli (flexifuel), metaani (maa- tai biokaasu) tai sähkö (täyssähköauto tai ladattava hybridi).

Valtion osuus romutuspalkkiosta on 1000 euroa ja autoalan osuus 500 euroa yhtä uutta autoa kohden. Sekä auton romutuksen että uuden auton tilauksen tulee ajoittua ajalle 1.7.–31.12.2015.

Tilaa Tuulilasin viikkokirje, joka pitää sisällään automaailman ajankohtaisimmat ja tärkeimmät asiat. Viikkokirje ilmestyy perjantaisin.

Lue uusin Tuulilasi diginä hintaan 4,90.

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.